Kuten kirjoitin, jaan kokemukseni pumpulikorvaisen Luis-pojan taipaleesta toivottavasti paranemisen tiellä kuulonsa kanssa. Nyt hän on saanut lääkkeet ja myös ohjeet niiden ottamiseen. Mutta ei mennyt kuin pari päivää, kun äidiltä tuli oma tulkinta kuinka on hyvä menetellä. Mel, jonka lempinimi on Lanie, chattasi, että hän antaa seuraavan kerran antibioottia vasta huomenna, vaikka yksi kolmesti päivässä otettavasta annoksesta oli antamatta.
Poltin totaalisesti käämini, sillä syyksi hän sanoi, että koska lääkettä on niin vähän, se riittää kauemmin. Luulen, että jos käytössäni olisi ollut valon nopeudella lentävä härveli, olisin lentänyt Olongapoon. Mutta ei ollut, joten oli tyydyttävä selittämään loistavalla kielitaidollani miksi lääkekuurin kanssa on syytä noudattaa ohjeita. Silti povaan vaikeuksia, joista tiedän ehkä enemmän viikonlopun jälkeen, kun Luis on käynyt lääkärinsä luona tarkastuksessa uudelleen.
Toinen kevään kohokohta on Niilo, joka tuli eilen puolen vuoden turneelta vuorostaan Jokilaaksoon ainakin kahdeksi kuukaudeksi. Sillä olikin valtavasti tutkittavaa. Yli kymmenen vuoden ikä näkyy loivaliikkeisyyden lisääntymisenä, sillä olemme molemmat ihmisten iässä nyt 70 ja rapiat.
Yllätykseksi sille tuomaan vartiovuoroihin sisältöä, olin rakentanut sen yhden lempipaikan eteen lintujen ja vähän muidenkin lounaspöydän, johon omasta metsästä pätkityn tuulenkaadon koivupölkyt tuovat oman mausteensa. Niistä saattaakin tulla varsin tärkeä asia, sillä ensi kerran se koki aamulla tarpeelliseksi haukkua yhden kolmesta pihamme oravasta.
Viime yönä, tarkemmin keskiyöllä kävimme myös kuuntelemassa Jokilaakson luontoa, jossa käy öisinkin aika sirkutus. Siitä Luisin lailla kuulen vain osan. Sillä pari vuotta sitten käydessäni tutkituttamassa kuuloani, sain kuulolaitteen, koska vain kaksi alaääntä mahtui normaalin kuuloasteikon sisäpuolella. Ehkä joskus koittaa päivä, jolloin otan kojeen pöytälaatikosta ja yritän uudelleen opetella sen käyttöä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti