Sivun näyttöjä yhteensä

maanantai 22. maaliskuuta 2021

Väärien valintojen asiantuntija * 228

Tämän kappaleen kirjasta olisin hyvin voinut jättää kirjoittamatta, sillä anonyymeillä ei ole elämässäni muutenkaan juuri sijaa. Teen kuitenkin poikkeuksen, koska tapahtunut liittyy siihen, kun sanoin päivittäisen julkaisemisen sosiaalisessa mediassa tuovan lisämausteen. Sekä, että sen avulla ja vuoksi tavoitan jonkun katkerassa suolaliemessä räpiköivän omalta kotisohvaltaan.

Viime yönä sain nimittäin älylaitteeseeni viestin. Jossa mielensä pahoittanut kertoi Tuusulan ylimmän johdonkin nauravan Bar Finnegansissa koska olen luullut, että joku peltihökkelissä asuva filippiiniläinen nainen tekisi minulle lapsen. Tästä viiden lapsen äidistä hän käytti niin rumia sanoja, etten niitä tähän kirjoita.

Naurahdin itsekseni sillä muistin, kun aikoinaan kloppina meillä oli selitys äreille naisille. Nyt sain ehkä kokea miten puutteessa eläminen tai muuten naisten körmyyttämä mies kokee arkensa maailman onnellisimmassa maassa. Valoa sekä onnea eloon ja rakkauselämään toivon silti hänellekin.

Tänään 22.3. 2021 oli valon päivä minullakin hyvin yksinäisessä, vuoden kestäneessä koronataipaleessani, sillä ensi lauantaina saan ensimmäisen koronarokotteen. Siitä ehkä kolmen kuukauden kuluttua on toisen annoksen aika. Joten täältä tullaan kesä ja näillä näkymin ensi talvena Aasia.

Filippiineille ilman mutkia pääsisin jo nyt, sillä kotonani on 5 kuukautisen Jorma Goza Soinin nimilläni oleva syntymätodistus. Häntäkin aion rakastaa, sillä kielenkorjaajaani lainaten ja hieman muunnellen, pienen ihmisen onni ei ole minulta pois. Ainoastaan se repii itsekkyyttäni pieneksi silpuksi.

Kun en ollut edes aikuinen, oli kotonani usein lapsia sijoitettuna. Äitini ja isäni rakastivat heitä kuin omiaan. Erityisen hyvin on mieleen jäänyt Dannyn go-go-tytön Pirjo Silfverin  tummatukkainen ja ruskeasilmäinen, pieni Petteri-poika, joka juoksi aina syliini kotiin tullessani. Hän antoi alun ymmärrykselle, että lapsia ei tarvitse tehdä voidakseen rakastaa niitä.

Niinpä minun on ollut hyvin helppo rakastaa Kolumbian ja Intian orpoja, Petteriä sekä keitä lapsia tahansa. Omituisen tieni omituisuuksia ovat myös kaksi lasta, joiden isä juridisesti olen. Yhtä omituisella tavalla yli 40 vuotias Marko Soini ja 5 kuukautinen Jorma Goza Soini Filippiineillä ovat veljiä keskenään. 


Ei kommentteja: