Väärien valintojen asiantuntija * 92

Vaikka Katulähetyksen kasvu muuttikin työni kuvaa, en luopunut asiakastyöstä. Halusin säilyttää itselleni rakkaimman ja tärkeimmän. Näppituntuman kenttään sekä olla kauimmillaankin vain yhden ryypyn päässä asiakkaista. Usein kavereistakin, sillä olinhan aikoinaan kallistellut pulloakin eräänkin kerran heidän kanssaan.

Monet hyvät työntekijät tulivat oppilaitosten kautta. Mutta erinomaista väkeä oli myös kadulta oppinsa saaneissa, sillä muodolliset pätevyydet tekivät vasta tuloaan ehdottomiksi edellytyksiksi.

Huomasin myös, että opit olivat erilaisia. Koulunsa käyneille opetettiin, että työn kohteeseen on syytä pitää etäisyyttä. Ei saa syntyä ystävyyssuhteita. Itse vastaavasti opetin, että hyvä työntekijä voi käyttää myös omaa persoonaansa työvälineenä voimavarojensa mukaan. Ja päästää asiakkaan niin lähelle kuin voi pysyäkseen itse kasassa. Sanoin, että näin toimien on työ paljon raskaampaa, mutta se voi antaa myös enemmän. Työpaikka saattaa olla silloin jotain muutakin kuin palkkatyö. Ja lisäsin, mutta sekään ei sovi kaikille ja molempia tarvitaan. 

Tottakai silloin syntyi kaverisuhteita asiakkaisiin, mutta entä sitten? Pelattiin yhdessä vaikka mitä, käytiin elokuvissa, jääkiekko-otteluissa, konserteissa, harrastettiin, kyläiltiinkin ja niin edelleen. Se oli mitä parhainta yhteiskuntaan sopeuttamista ja integraatiota.

Vaikka arvostankin jossain määrin työnohjausta, pidän paljon tärkeämpänä toisiaan arvostavaa työyhteisöä ja -toveruutta. Joka ei säily hyvänä hoitamatta eikä itsestään. Siihen tarvitaan esimiestaitojen lisäksi alaistaitoja. Tarvitaan oman ja muiden työn sekä aseman aitoa kunnioittamista. Oli se mikä tahansa. 

Vaatimattomimpaankaan päihdetyön työpaikkaan ei enää nykyisin riitä kentältä saatu oppi eikä kokemus, jos palveluita myydään yhteiskunnalle. Se on huono ja väärä linjaus sekä suunta, mutta oman kokemuksen kautta nousevien sydämen paloa se ei tukahduta. Vaan halu kantaa vastuuta ja tehdä työtä, sitä mitä osaa ja mistä tietää eniten, etsii koko ajan uusia muotoja tullakseen näkyväksi. Yhä enemmän ovatkin nyt arvossaan esimerkiksi vertaistuki ja kokemusasiantuntijat.

Vuosikymmeniä myöhemmin presidentti Tarja Halonen myönsi minulle sosiaalineuvoksen arvon, jonka vahvisti allekirjoituksellaan pääministeri Matti Vanhanen. Raitis elämäntavoiltaan laillani hänkin. Joskaan miehellä ei taida olla juuri omakohtaista kokemusta humalasta. 

Sosiaalineuvoksen arvo ei tänä päivänä riitä päihdehuollossa edes valvojan apulaiseksi. Se riittää ainoastaan vapaaehtoistyöntekijäksi, jonka arvon palvelun ostaja määrittää kiintiöiden ulkopuolelle ja 0 euroksi.