Väärien valintojen asiantuntija * 60

Vaikka olenkin aina pitänyt lapsista, oli Markon tuleminen perheeseemme aivan erityistä. Toki olin nähnyt hänet aiemminkin äitinsa Irmelin kanssa. Mutta silloin hän oli yksi lapsi kahden serkkunsa kanssa. Läheinen ilman mitään erityistä. Mutta nyt tunteeni olivat kokosydämistä rakkautta ensi silmäyksellä. Saman koin ja näin Liisassakin. Marko sai rakastavat aikuiset tai vanhemmat, jotka tulisivat tekemään parhaansa.

Koskaan elämässäni en ollut kadottanut itseäni niin perusteellisesti kuin kahden ensimmäisen viikon aikana pienen pojan kanssa. Olin elämäni suurimman ja vastuullisimman, mutta myös merkityksellisimmän tehtävän edessä.

Silti tai ehkä juuri siksi tieni oli hukassa. En tiennyt olenko isän, vanhemman tai missä kasvattajan roolissa lieninkään ja kuinka siinä ylipäätään ollaan. Varsinkaan, kun minulla ei ollut mitään käsitystä kuinka Marko ajatteli ikuisesti kadoksissa olevasta, biologisesta isästään. Enkä tiedä sitä vieläkään. Enkä kyllä sitäkään mikä on ikuista.

Solmuni aukaisi kristitty nainen ja ehkä äitikin, jonka sukunimi saattoi olla Hongisto. Hänelle purin sydäntäni ja kerroin kadoksissa olevasta tiestäni. Kuultuaan eksyksissä olevaa ystäväänsä läpsäytti hän käsiään yhteen: "Voi kuinka suuri siunaus on saada lapsi, joka tarvitsee vanhempia. Yleensähän se menee toisinpäin. Vanhemmat tarvitsevat ja haluavat lapsia."

Hetkessä oivalsin, että niinhän se on. Olemme Liisan kanssa aikuiset, jotka olisi hyvä olla jokaisella lapsella. Naisen ja miehen mallit, joita voi parhaassa tapauksessa pitää ja kokea myös isänä ja äitinä.

En tiedä kuinka vaikea asia oli Liisalle, sillä halusimme Markolla säilyvän omasta, biologisesta äidistä kauniit muistot. Enkä tiennyt sitäkään mille paikalle Marko pienessä sydämessään laittoi minut. Kun hän huomasi joutuvansa mahdollisesti selittämään, sanoi hän meitä usein äidiksi ja isäksi. Kotona olimme aina Liisa ja Jorma.

Koin kuitenkin olleeni vastaus lapsen huokauksiin sinne jonnekin. Että hänelläkin olisi isä. Adoption jätimme kuitenkin Markon päätettäväksi sitten, kun hän ymmärtää asioistaan lähes aikuisen lailla. Ja haimme vain oikeuden päätöksen, jonka mukaan olimme Markon lailliset huoltajat ja holhoojat.

Irmelin kuoleman vuoksi hän sai myös henkivakuutuksesta korvauksen. Sillä koko rahalla ostimme Timattitalosta timantteja. En tiedä onko hän koskaan osannut arvostaa tätä muistoa äidistään tai ovatko timantit, lähes puolivuosisataa myöhemmin Markolla edes tallessa.