Tänään arkkienkeli Mikaelin, lasten ja enkelien päivänä on hyvä ja sopivaa tuoda enemmän eläväksi silloin tällöin teksteissä vilahtanut Marko. Hieman yli vuoden minua nuoremman sisareni Irmelin poika.
Olimme Liisan kanssa halunneet lapsen, jota ei ilmaantunut eikä siunaantunut, vaikka siihen ei esteitä löytynytkään. Mikään pakkomielle se ei itselleni ollut, sillä ollessani alle aikuisen ikäinen, oli kodissani usein kesälapsia. Muulloinkin kuin kesäisin pitkiäkin aikoja.
Korpintien synnyinkodissani äidilläni oli myöhemmin kotina piharakennuksessa kaksi huonetta. Kun hän muutti Tuuskotoon, asunnossa yöpyi silloin tällöin itseni lisäksi Hyrylässä käynyt siskoni poikansa kanssa.
Yhtenä aamuna veljeni sai surullisen viestin, Irmeli oli kuollut. Marko, joka löysi äitinsä kuolleena, kertoi sen näin: "Äiti otti taas illalla pillereitä ja kaljaa. Ja antoi sitten käteeni lapun sanoen, että jos äiti ei aamulla herää, vie tämä paperi naapuriin. Kun aamulla heräsin, laitoin korvan äidin tissin päälle ja kuuntelin tykyttääkö äidin sydän. Eikä se tykyttänyt. Mutta Jeesus pitää äidistä huolen taivaassa, kuka minusta huolehtii täällä?"
Irmeli vei mennessään tiedon lapsensa isästä hautaan, joten 6-vuotiaasta pojasta tuli sinä yönä orpo. Tähän veljeni Reijo, että mitä nyt tehdään? Muistelen Markon naapuriin viemässä lapussa olleen muun muassa toivomuksen, että huoltajuus ei päätyisi kenellekään sukulaiselle. En tiedä miksi, mutta toive ei toteutunut.
Liisalle kerroin tapahtuneen omalla, usein oudolla tavallani: "Yleensä vanhemmat saavat aikaa valmistautua ainakin yhdeksän kuukautta, mutta näin ei ole nyt. Enkä voi mitenkään mennä sanomaan Markolle, että voit tulla meille toistaiseksi, sillä pienellä pojalla on hylkäämisen kokemuksia ollut riittämiin."
Iltaan mennessä Liisa oli asian osaltaan käsitellyt ja sanoi minulle: "Mene sanomaan Markolle, että uusi koti on luonamme ja oma huone odottaa uutta perheenjäsentä."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti