Sivun näyttöjä yhteensä

tiistai 15. syyskuuta 2020

Väärien valintojen asiantuntija * 40

Minulla on aina ollut koira. Vanhempieni, oma tai kimppakoira. Kuten osaomistuskoira Niilo. Se tai hän on ensimmäinen rotujen koirani tai koiramme. Jonka isä oli jackrusselinterrieri ja äiti tuhannen tarinan tyttö Tallinnan kadulta.

Lapsena nukuin usein saksanpaimenkoiramme kopissa. Mutta eniten tarinoita on ehkä kosteiden vuosieni kolmevärisestä cockerspanielista Moonlightista alias Monista. Joka sai myös lempinimen Lankinen. Hymyn legendaarisen toimittajan Veikko Ennalan kissan mukaan. Veikko muuten teetti vaimonsa hautajaisjärjestelyiden yhteydessä itselleenkin muistokiven. Siinä lukee: "VEIKKO ENNALA, ELI JA KUOLI. Mies on haudattu Tampereelle. Kuolin- ja syntymäajat ovat ykstyisasioita, sanoi hän eläessään. Kissasta en enempää tiedä.

Hyrylässä oli Heikkilän kauppa, josta tuli myöhemmin Ritva Uitto. Tuusulan yhteiskoulua vastapäätä, pienen puutalon alakerrassa. Joka avasi ovensa varttia vaille yhdeksän, jotta kouluun menevät ehtivät ostaa karkkinsa sekä peruna- ja mitkä lie lastunsa.

Keskiolutta sai myydä vasta tasalta, mutta jos oli Ritvan kanssa väleissä, sai sitäkin varttia vaille. Neljännestuntiin mahtui laillani juoneelle monta ikuisuutta. Joten varsinkin kesäisin meitä kerääntyi aamuisin pieni ryyppykööri oven taakse. Sekä Moni-koirani. Vieressä oli Lemmelän ja Valon hiekkakuoppa lampineen, minkä rannalla meni eräskin päivä keskioluen parissa.

Joillakin oli tapani heittää tyhjentynyt pullo veteen. Joita Lankinen yritti parhaansa uiden pelastaa ennen niiden uppoamista mahdollisimman monta. Vesilintujen noutaja kun oli. Se hullaantui laillani pulloihin. Tosin sitä ei sisältö kiinnostanut, vaan sille kelpasi yhtä lailla tyhjä kuin täysikin.

Kävelin sen kanssa paljon. Ja aina se löysi jostain tien pientareelta pullon suuhunsa. Pian meistä kiersi Hyrylässä tarina mielestään kunnon ihmistenkin keskuudessa. Että on se ihme äijä tuo Soini. Nyt se on opettanut koiransa kantamaan viinansakin.

Ei kommentteja: