Mistä on osaomistuskoira Niilon vuorokausi Jokilaaksossa tehty, osa 4

Jouten emme ole tai sitten nimenomaan jouten olemme aamulenkin ja aamiaisen jälkeenkin. Minä uppoan sohvalle kirjoittamaan blogia ja Niilo viereen vetämään tirsoja silmät auki tai puoliauki.

Viime yönä olimme aiemmin kerrotun tavan mukaisesti luonnossa, kun eteemme tupsahti puolipimeästä ikäiseni periskunta. Niilo heidät huomasi jo aiemmin tai jotain outoa kuitenkin, sillä sen aistit valpastuivat. Miehellä oli kiikarit kaulassa ja vaimo vieressä.

Olivat kuuntelemassa ja katselemassa kehrääjälintuja Satakielipuiston laidalla. Ovat kuulemma tehneet samoin ja samassa paikassa jo viisi vuotta. Kun kävelin pois, valtasi mieleni haikeus. Sillä jotenkin tähän tapaan olin suunnitellut kulkevani rinnan Päiviksen kanssa yhteisen vaelluksemme maaliin saakka.

Joka toinen päivä pyrimme käymään koirapuistossa. Usein Riihikalliossa, joskus Järvenpäässä ja joskus muualla. Niille reissuille on Niilolla käytössä kaksi ajoneuvoa. Kuuauto Reeper ja osa-auto Smart.

Tällä kertaa hän tai se jäi autoon, kun poikkesin kaverini luokse syömään. Kun tulin ulos, ihmettelin, että kas, mikähän Niilolla, kun ei ole laittanut tapojensa mukaan varoitusvilkkuja päälle? Se selvisi pian, sillä tällä kertaa hän oli lukinnut ovet. Avaimet olivat tietty virtalukossa. Huutelin sille käsiäni levitellen, että entäpä nyt? Ilme lasin takaa kertoi, ettei ole hänen murheensa. Onneksi muistin mihin olin laittanut Päiviksen avaimet, joten selvisin muutaman kilometrin avaintenhakumatkalla lukkosepän sijaan.

Niilon ykkösjuttu on ilman muuta koirapuistot. Jo hyvän matkaa aiemmin alkaa ulina, sillä se muistaa jokaiseen puistoon reitin. Koirapuistot ovatkin koirille maissa, joissa on kiinnipitopakko, paikka, jossa koirat voivat olla luonnollisimmillaan sosiaalisessa kanssakäymisessä keskenään.