Toisten ihmisten......

Toisten ihmisten tekemiset näyttävät usein helpommilta kuin omamme. Ja mitä paremmin muut työnsä tekevät, sitä helpommilta ne näyttävät.

Mutta joskus omakin tekeminen näyttää, tässä tapauksessa valokuvan ottaminen helpolta ja omin silmin katsottuna ylivertaisen onnistuneelta.

Tarkoitus oli ottaa vain kuva Jokilammen pintaan juuri tulleista, vielä kovin ruskeasta, parista lumpeenlehdestä.

Sen teinkin. Mutta auringonkajo ja vielä kevään jäljiltä ruskea vesi sekoittivat todellisuuden ainutlaatuisella tavalla.

Minulle kuva kertoo paljon muutakin. Sen vasemmassa reunassa, pienen puron yli laittamallani puun rungolla istuu usein kesäisin, varsinkin aamulla haikara.

Joka joskus innostuu tepastelemaan Merikonttikodin pihallakin. Vielä en sitä ole puunrungolla saati pihalla nähnyt. Mutta lammen maisemiin näin sen eilen ilmestyneen tänäkin vuonna. Missä lienee puoliso.

Kuvasta oikealle on joutsenien kotipesä. Jossa puoliso sen sijaan on jo hautonut, toissapäivän lumisateessakin perheenlisäystä. Kesän mittaan koko porukka sitten ui kanssani. Heillä uima-asuna joka kelin höyhenet ja minulla ei niitäkään. Poikasten lento-opetus on upeaa katsottavaa.

Pitemmällä perheensä kanssa on tavipariskunta, jonka kanssa eilen uiskenteli jo puoli tusinaa pienokaista.

Kun osaomistuskoira Niilo tulee, viemme katiskan lampeen. Sitä käymme kokemassa aamu- ja iltauinnilla päästääksemme ansaan jääneet kalat takaisin veteen.

Eikä Niilo osaa lopettaa ihmettelemästä minne kalat katoavat päästyään vapauteen.

Viime kesänä oli loukkuun jäänyt niin suuri hauki, ettei se mahtunut edes kääntymään katiskassa. Pelastusoperaatiossa Niilokin näki viisaammaksi pitää hieman etäisyyttä. Joskin luulen, että ei kalan, vaan vesiroiskeiden vuoksi, sillä se ei vettä eikä uimista rakasta. Paitsi juodessaan. Kuten minäkin aikoinaan.

Joskus, ehkä kerran, pari kesässä se käväisee pulahtamassa, kun on oikein kuuma ja vähän jeesaan.