Sivun näyttöjä yhteensä

tiistai 26. toukokuuta 2020

Sähkölinjat ja luonnon monimuotoisuus

Jokilaakson yli menee iso, kantaverkon kokoinen Carunan sähkölinja, jolle en voi mitään. Ja koska linjan omistaja on antanut mieleiset luvat alustan käyttöön, saatan olla valtakunnan ainut, onnellinen sähkön siirtomaksujen maksaja 🤣. Ehkä kerron tästä seuraavalla kerralla.

Linjanalusta osin tulva-alueella kasvaa paljon pajua, jota voisi hyödyntää luonnon monimuotoisuuden siitä kärsimättä. Näin ei nykyisin ole, joten se on kaiken maailman pienten öttiäisten valtakuntaa. Onpa joukossa jokunen mamukasvikin.

Raaka-aineena esimerkiksi pajua on käytetty meillä vasta vähän, vaikka sitä voidaan kasvattaa märillä ja niukkaravinteisilla, muuhun viljelyyn sopimattomilla paikoilla.

Esimerkiksi Ruotsissa energiapajun tuotanto on ollut aivan eri tasolla kuin Suomessa.

Pajua käyttämällä voidaan vähentää hiilidioksidipäästöjä, korvata öljypohjaisia tuotteita ja tuottaa uusiutuvaa energiaa.

Kasvaessaan pajut käyttävät tehokkaasti ravinteita ja sitovat haitallisia aineita, minkä vuoksi niitä on jopa käytetty jätevesien puhdistamiseen ja raskasmetallien sitomiseen luonnosta.

Pajukot runsaine juuristoineen estävät myös maan eroosiota. Pajun hyödyntämiseksi etsitään uusia käyttömahdollisuuksia.

Teknologian tutkimuskeskus VTT ja Aalto-yliopisto selvittävät, miten pajubiomassaa voidaan hyödyntää nykyistä tehokkaammin. Jo nyt tiedetään, että paju soveltuu hyvin sokerin lähteeksi etanolin tuotannossa.

2 kommenttia:

Sari kirjoitti...

Oho, enpä olekaan kuullut tuollaisen energiapajun käytöstä. Kätevää jos sen käytöllä saataisiin vähennettyä hiilidioksidipäästöjä ja se olisi apuna jätevesien puhdistukseen. Meilläkin on jätevesijärjestelmän uusiminen edessä lähiaikoina täällä Mikkelissa.

For life kirjoitti...

Mukavaa sekin, kun luit tai luet blogejani