Onko yltäkylläisyydestä antaminen auttamista?

Paperittomilla ei ole Suomessa oikeutta samanlaisiin julkisiin terveyspalveluihin kuin muilla ihmisryhmillä. Kyseisillä henkilöillä on oikeus kiireelliseen apuun eli äkillisen sairastumisen, vamman, pitkäaikaissairauden vaikeutumisen tai toimintakyvyn alenemisen edellyttämään välittömään hoitoon.

Paperittomalla on lisäksi oikeus saada kiireellistä suun terveydenhuoltoa, mielenterveyshoitoa, päihdehoitoa ja psykososiaalista tukea.

Mutta ei esimerkiksi luottamuksellista, asiantuntevaa ja ajankohtaista seksuaalineuvontaa, seksitautien testausta, mahdollisuutta ehkäisymenetelmän käyttöön taloudellisesta tilanteesta ja asuinpaikasta riippumatta sekä oikeutta saada turvallinen raskaudenkeskeytys.

Marinin hallitusohjelmaan (2019) on kirjattu, että paperittomille turvataan välttämätön hoito myös osin seksuaali- ja lisääntymisterveyspalveluista, kuten raskauden keskeytyksen ja seksitautien hoidon.

Erityisesti lasten ja nuorten, raskaana olevien ja naisten tulisi päästä palvelujen piiriin nykyistä helpommin.

Tätä on minunkin hyvä pohtia, kun kuljen taloudellisessa yltäkylläisyydessä bulgarialaisen, neljätoistavuotiaan kerjäläisäidin ja hänen äidinmaitoa imevän pienen lapsen ohi pakkaspäivänä Helsingin kadulla antamatta killinkiäkään.

Että sivuutinko jotain lähimmäisrakkautta täynnä olevalla sydämellä? Tai olisinko jotain voinut vai peräti pitänyt tehdä toisin?

Sen verran olen outo kristittynäkin, että jos naisen kohdalle saakka kuljin rinnan Vapahtajani kanssa, jäi Hän siihen lapsen ja äidin kanssa, kun jatkoin matkaani Stockmannin kosmetiikkaosastolle lahjan ostoon.