Riisipellon Koiraa tapaamaan

Lähes 40 vuotta sitten tein yhden elämäni merkittävimmistä päätöksistä. Tulin tuumailuissani loppupäätelmään, että olen kokenut sen mitä viinan kanssa halusin nähdä. Olin juoppona urani huipulla ja huipulla on hyvä lopettaa. Jotkut vastaavasti lopettavat ollessaan pohjalla.

Uuden elämäni ensimmäisiä projekteja oli hankkia takaisin kaikki se, jonka olin humalapäissäni menettänyt. Aseenkantoluvista ajokortteihin. Toki menetin paljon sellaista, jota en voi saada takaisin, mutta myös sellaista, joiden kokeminen uudestaan ei ole korkealla prioriteeteissani.

Joka tapauksessa uutuuden nihkeä ajokortti taskussa hipsin Kuvan Mootttoripalveluun Kuvan Matin puheille, sillä myös kulkuneuvoni olin menettänyt.

Ja koeajoin tuliterän 1000-kuutioisen custompyörän Yamaha Midnight Specialin. Menin kotiin, valvoin yön ja seuraavana päivänä ostin sen. Olin ajanut muutaman sata metriä, kun ajattelin, että hieno peli, mutta kuitenkin vain sinne päin. Ja että joskus vielä ostan Harley Davidsonin.

En ollenkaan ajo-ominaisuuksien vuoksi, vaan siksi, mitä kaikkea Harley Davidson kulttuuri henki minulle. Tämän päätöksen lunastamiseen meni hyvinkin 35 vuotta.

Nyt minulla on ollut Harrikka Pattayalla kolmatta vuotta. Se on kaikkea sitä mitä mielikuvittelin sen olevankin. Tällä hetkellä olen ensimmäisellä, vähän pitemmällä matkalla pyörän kanssa yksin. Matkalla Roi Etiin, joka on valtateitä vältellen Pattayalta noin 600 kilometrin päässä.

Kävi nimittäin niin, että entinen työkaverini, joka hänkin on karistanut sanasta työ-osan pois, asuu siellä ja oli löytänyt riisipellosta koiranpennun, jonka risti Pandaksi. Minulle se tai hän kuitenkin on Riisipellon Koira, jonka halusin nähdä. Kun Rolf sanoi toiveeseeni, että olen tervetullut, niin matkalla ollaan.

Jos olen autolla lähtenyt hakemaan Tyrnävältä neljän kilon pussia kevytperunaa, niin kai reippaan tuhat kilometriä voi ajaa koiranpennunkin vuoksi.