Sivun näyttöjä yhteensä

sunnuntai 19. tammikuuta 2020

Filippiineillä, osa 21

Eilen jo kerroinkin, että se osa ajasta, jolloin ollaan hereillä alkaa neljän maissa, kun 3-4 kukkoa herättävät kanansa, ankat, hanhet sekä kaikki kuulomatkan etäisyydellä olevat kylän koirat. Jotka puolestaan herättävät ketjureaktion tavoin ihmiset.

Ehkä ensimmäisen aamun tunnin käytän ihmetelläkseni itseäni sekä maailmaa, jossa tällä hetkellä olen. Sen tunnin saatan viettää vuoteessa avaamatta silmiäni.

Monen ihmisen kodissa asuu pitkälti toistakymmentä ihmistä, kaikki sukulaisia kolmessa polvessa keskenään. Heti aamusta Melanie lähtee talon toiseen päähän kahvin ja puuron keittoon. Hänen talouteensa ei kuulu sähkö- eikä kaasuliettä, uunista tai kahvinkeittimestä puhumattakaan. Korjaamani riisikeitinkin on jossakin toisessa suvun taloudessa lainassa.

Tämän hetkisen kotini lattiapinta-alan arvioon pitää tehdä korjaus, sillä tarkistusmittaus osoitti sen olleen aivan yläkanttiin. Todellinen pinta-ala eilisen kylpyhuonekuvan lattian kanssa on reipas 15 m². Mielenkiintoisesti tehty huone sinällään, sillä yksikään nurkka ei ole suorakulma.

Huonekaluja oli ainoastaan veljeltä lainattu kaappi ja nyt, niin ikään veljen tekemä sänky. Sillä kun minulta kysyttiin mitä tarvitsen, jos asun hotellin sijaan heidän kaikkien luona, sanoin peseytymismahdollisuuden, wc:n ja petipaikan.

Koskaan en illalla voi tietää kenen kanssa herään vuoteesta, vaikka olisin mennyt unten maille ilman seuraa. Aamulla sitä voi olla neljä lasta ja äiti tai jotakin siltä väliltä. Kaikki tämä on sopinut minulle loistavasti, mutta ilman oman asenteen kalibrointia, olisin ollut hukassa itseni kanssa.

Lattia, jossa lapset pääosin ja osin äitikin aloittavat nukkumisensa pahvien ja kankaiden päällä, lakaistaan ja luututaan pikku apureiden kanssa ainakin kolme kertaa päivässä. Tiskit tiskataan käsin kylmällä vedellä, kuten pestään pyykkikin. Jota taatusti riittää, sillä pienikin tahra jonkun lapsen vaatteessa, saa vaihdon aikaan äidin toimesta. Itsekään en onnistunut pitämään kuin salaa samoja alushousuja kaksi päivää. Kun luovuin niistä vallan, nyt pestään sitten varsinaiset pöksytkin yhden käytön jälkeen 🤣🤣.

Varmasti monestakin syystä ruoka tehdään ja syödään yläkerrassa, Melanien vanhempien kotona. Big bossin ja big maman luona, kuten heitä kutsun. Ruokapöydässä tai pöydissä tai lattialla istuu useimmiten toistakymmentä nälkäistä suuta. Ja kaksi koiraa, jotka odottavat minulta jotain. Kolmas koira, huostaanotettu Charlo ei ole joukossa koskaan, eikä se ole milloinkaan irti. Oli purrut jotain ihmistä. Tosin se ei ole vihainen. Arka ja pelokas kylläkin.

2 kommenttia:

Raimo Handolin kirjoitti...

Hyvää kertomusta arkielämässä. Kaupungeissakin kukot herättävät, mutta niillä ei ole kanoja sillä ovat taistelukukkoja, joiden asunto on parinkymmenen sentin osennpötkö metrin korkean seipään päässä. Ja toinen jalka sidottuna siihen rakennelmaan. Niitä on joka puolella alle kukonkantaman päässä toisistaan!

For life kirjoitti...

Kiitos palautteesta. Ne kannustavat....