Kaikki loppuu aikanaan

Vaikka se onkin kuten otsikossa mainitsen, on se myös niin, että kun joku loppuu, voi sen usein aloittaa alusta. Vähän kuin esimerkiksi Thaimaasta paluu Suomeen. Jos ei lähde, ei voi koskaan palata.

Olen viettänyt jälleen yhden ikimuistoisen kolmeviikkoisen. Tällä kertaa Chiang Rain ympäristössä. Joka päivä olemme käyneet tutustumassa johonkin vanhaan tai uuteen kohteeseen. On nähty Valkoiset ja Siniset temppelit ynnä monet muut, joissa turisteja ja muita kohteeseen tutustujia on riittänyt.

Mutta eniten sydämeeni ovat luikerrelleet entiseen tapaan paikat sekä kokemukset, joista ei keskiverto eikä ehkä muukaan turisti juuri välitä.

Niitä ovat katujen koirat, joilla lähes kaikilla näyttää olevan joku koti. Ja vieraanvaraisen isäntäperheen kuusi koiraa, joista osa haukkuu minut aamuin illoin. Vähän samaan tapaan kuin ihmisetkin. Jotka tosin koirista poiketen haukkuvat usein selkäni takana 😆😆.

Hienona muistona mieleen jää myös jokainen amupäivä rambutan- ja teakmetsissä. Joissa hilluin vesurin, oksasaksien ja pokasahan kanssa.

Opin kasveista paljon uutta, mutta löysin myös tuttuakin. Jokilaaksossa on isokierto tai karhunköynnös, joka kuristaa kuoliaaksi usein puunkin, jonka se ottaa syleilyynsä.

Niin tapahtuu myös täällä. Luulen, että nämä eräänlaiset "kuristajakasvit" kuuluvat samaan heimoon. Ehkä ne eivät kuitenkaan ole liaanien sukua.

Luulen, että eniten kuitenkin pidin kierrätyskeskuksesta, josta kirjoitin oman bloginkin joku päivä sitten.

Ylihuomenna, tiistaina olen iltasella takaisin Thaikodissamme Pattayan Jomtienilla. Siitä eteenpäin on kaikki tai iso osa elämää avoinna. Voi olla, että nyt vien päätökseen sen, minkä olen monta kertaa aloittanut. Jonkun itseni näköisen kirjantapaisen. Olen kirjoittanut 6-7 vuoden aikana yli tuhat blogia ja taidan koota osasta niistä paperisen kirjan. Ja laittaa nimeksi 105 tarinaa.