Sivun näyttöjä yhteensä

keskiviikko 16. lokakuuta 2019

Koirat

Kun lopetin alkoholinkäytön, josta tulee muuten ensi kuussa neljäkymmentä vuotta, käytin pitkään ammattinimikkeenäni "väärien valintojen asiantuntija".

Tosin silloin en ollut kuin yhden väärän valinnan tietäjä. Nimittäin millaista on viinanhuuruinen elämä. Sittemmin, kun elämänkokemusta on tullut roppakaupalla lisää päihteettömästä elämästä, tiesin, että nyt tiedän kahdesta asiasta niin paljon, jotta voin sanoa olevani niiden asiantuntija. Viinasta ja viinattomuudesta.

Jossain matkalla kantilla kuivilla olosta muodostui nimittäin mielen, sielun ja ruumiin raittiutta, jota en vaihda, vaikka saisin maailman kaikki rikkaudet, joita voi rahalla saada.

Viime vuosina on tietämisieni joukkoon noussut myös kolmas osa-alue, josta tiedän paljon. Se on koirat. Tarkemmin sanottuna monirotuiset, vailla ihmiskotia olevat, vapaana elävät nelijalkaiset ystävämme, jotka eivät sitä kaikkien mielestä ole.

Suomessa viimeinen jäänne tästä on ehkä ollut 50-luvulla, jolloin puhuttiin räksyttävistä kylän koirista. Ne elivat ison osan vuorokaudesta ilman kahleita tai muita vapautta rajoittavia ihmisen tekeleitä.

Jäljellä on nyt vain kiinni pidettävät tai aitauksessa elävät koirat. Jotka haukkuvat edelleen 😅. Ehkä eri syistä kuitenkin. Haukkuahan koira saa Suomessa nykyisin kotonaan vain omakotitalossa ja sen pihamaalla. Ihminen, kun viisaudessaan on sitä mieltä, että koiran ei kuulu eikä pidä haukkua kerrostaloasunnossa. Vaan on oltava kuin mykkä konsanaan.

Ihminen on muokannut 15 000 vuoden yhteisen taipaleen aikana koiraa moniin eri tarkoituksiin, joista osaan koira taipuu mielellään ja osaan ei. Eivät ainakaan kaikki. Yksi niistä on haukkumisen lisäksi vankeus eli kahleet, aitaus tai häkki yötä päivää vuodesta toiseen.

Eilen kun kävelin Jomtien saunalle Pattayalla ja takaisin yhteensä viiden kilometrin matkan, kohtasin useita kymmeniä rotujenkoiria. Jotka olivat kaikki vapaana ja omissa oloissaan.

Ja ennen kaikkea omilla reviireillään. Suomessa moinen näky olisi katastrofi, jos olisi mahdollinen lainkaan. Nimittän, jos koira menee syystä tai toisesta toisten koirien reviirille, on kyyti täälläkin kylmää tunkeutujalle. Jos ei muu auta, lähtee muukalaiselta viime kädessä henki.

Olisikin syytä pohtia enemmänkin taipuvatko kaikki koirarodut haukkumisen riistämisen lisäksi myös vapauden ja niille luontaisen reviirin riistoon. Tarkoitan sitä, että kuinka paljon koirien vihaisuudesta johtuu edellä mainituista. Ehkä kaikki eivät käsitä sitäkään, että koira on laumaeläin.

Mutta tätä kaikkea ei ihminen edes halua pohtia, vaan puhuu luonnevikaisista koirista, kun ne eivät yksinkertaisesti taivu mihin tahansa ihmisen, koiran näkökulmasta luonnottomaan tahtoon. Osin siksi ne ovat tai niistä tulee vihaisia. Tätäkin voin ja osaan selittää enemmänkin, jos joku ymmärtää kyseenalaistaa omat, luutuneet käsityksensä koirista.

Ei kommentteja: