Sivun näyttöjä yhteensä

torstai 19. syyskuuta 2019

Kanit

Kanit ovat kuuluneet elämääni niin kauan kuin muistan. Siis reippaasti yli puolivuosisataa. Ensimmäiset olivat lapsuudenkodissani ja ne olivat aina ulkona. Kuten myöhemmin kaikki muutkin kanini. Niillä oli koirankopin kokoiset, kunnolliset, eristetyt kodit ja edessä kanaverkosta tehdyt, muutaman neliön pihat. Silloin olivat myös avokompostit yleisiä ja niissä viihtyivät rotat. Jotka pitivätkin kanikannan kurissa.

Pihassa oli isän meille lapsille tekemä leikkimökki, joka loppukesän ja syksyn tullen täytettiin isäni viikatteella niittämällä heinällä. Se oli kanien talviruokavarasto. Keväällä leikkimökki taas siivottiin ja lapset valloittivat sen omiin leikkeihinsä. Mutta aikuisenakin se oli käytössä. Se oli minun kesähuoneeni, jossa nukuin eräänkin yön.

Keski-Suomessa asuin Kalliomäen puolimatkankodissa monta vuotta. Sielläkin minulla oli kirjaimellisesti vapaita kaneja. Aina kaksi kappaletta samaa sukupuolta. Kun yksi katosi ketun suuhun, auton alle tai muuten vaan, hain uuden seuraavalla Helsingin reissulla Hauholta Toivolakodista.

Moni puuppolalainen tiesi näistäkin Kalliomäen asukkaista ja kauimmillaan saattoi puhelinsoitto tulla viiden kilometrin päästä. Että onko teiltä kani kateissa, sillä täällä olisi yksi porkkanapenkin kimpussa? Usein ne nukkuivat yönsä Jesse-hevosen hirsisessä tallissa. Varsinkin yksi valkoinen Jessen kainalossa tai mahan päällä. Luulen, että ne olivat keskenään parhaita kavereita.

Kun muutin Helsinkiin työn perässä, oli sielläkin minulla tai meillä Päiviksen kanssa kaneja. Kotimme ikkunan takana oli suljettu, sadan neliön sisäpiha, johon perustimme köyhälle Sininauhasäätiölle oman Kanikonttorin. Silloin harrastin aamulenkkeilyä ja joka kesäaamu toin asfaltoidulle pihalle tuoretta ruohoa, voikukan lehtiä ja niin edelleen.

Alla oleva kuvankaappaus on  huonosti luettavissa, mutta hyvällä tahdolla ja ehkä klikkaamalla saanee siitä tolkun. Kyseinen palsta oli vuosikaudet aina luetuin Uusi toivo -lehdessä.
Kaneja on myös Tuusulan Myllykylän Jokilaaksossamme välillä koko kylän täydeltä. Mutta siitä kirjoitan oman tarinan.


Ei kommentteja: