Yhteiskuntavastuun monet muodot

En pidä sanasta vapaaehtoistyö tai -työntekijä. Sitäkin enemmän pidän sanasta yhteiskuntavastuu ja sen kantaminen.

Sitä voi jokainen tehdä itse kysymättä keneltäkään mitään haluamansa määrän ja tavalla. Voi esimerkiksi nostella maasta roskia enemmän kuin sinne heittää. Jos ei roskaa lainkaan, voi nostaa yhden roskan sille kuuluvaan paikkaan. Jos se kerran päivässä tuntuu liian suurelta taakalta, voi kerätä yhden roskan vuodessa. Sekin olisi kolme miljoonaa roskaa vuodessa, jos joka toinen suomalainen omaksuisi tämän  yhteiskuntavastuun kantamisen muodon itselleen.

Minä pidän siitäkin, että jeesaan taloudellisesti mitä milloinkin muutamalla kympillä kuukaudessa. Tätä olen harrastanut monta kymmentä vuotta.

Aikoinaan autoin World Visionin kautta pyörätuolia käyttävää Dwarkaa Intiassa. Sitten sain päähäni, että tavalla tai toisella vien hänelle pyörätuolin. Kunnes minulle lähetettiin kuva, jossa jalat oli sidottu miehen vyollä vartaloon kiinni. Kuvassa poika seisoi käsillä ja alla oli teksti: "Ei Dwarka tarvitse pyörätuolia, hän kävelee käsillä." Vieläkin Word Visioin vastaus tuntuu pahalta, sillä uskon, että Dwarka olisi halunnut pyörätuolin.

Monta pientä jeesiä mahtuu vuosikymmeniin, mutta ei niistä mikään ole pyyteetöntä ollut. Jotain olen saanut aina itsekin. Hyvän mielen joka kerta, paitsi kerran. Kun annoin keräjäläisen kuppiin Sörnäisten metroasemalla euron kolikon. Kiitoksen sijaan saaja nosti keskisormen pystyyn ja katsoi vihaisesti. Sekä sanoi yhtä tuimasti: "MORE".

Tällä hetkellä tai jo vuoden olen opiskellut englantia chattailemalla ja Googlen kääntäjän avulla.

Ensin keräsin Face-kavereita ympäri maailmaa 1000-2000 kappaletta. Ja heidän kanssaan chattailen. Ja ostan jotain pientä, kun siltä tuntuu. Eilen ostin neljän lapsen äidille puhelimen ja lapsille länsiruokaa. Siis burgereita, spaghettia ja sen sellaista.

Kerran vein pulsaattoripesukoneen 8000 kilometrin päähän. Toki olin menossa sinne muutenkin. Yhdet hampaatkin ostin, sillä tuntui pahalta, kun nuori ihminen ei voinut tai ei kehdannut hymyillä. Ajattelin, ettei enää koskaan elämässään. Nyt hän hymyilee joka päivä uusilla hampaillaan.