Tämä olkoon viimeinen osa aiheesta tällä kertaa. Tietoisesti en ole juurikaan kertonut mitä unimaailmassani tapahtuu, vaan lähinnä puitteista, joissa olen, kun siellä olen. Siis vuoteistani leveyksineen.
Ehkä joskus on unista kertomisen aikakin, joskin ihminen muistaa niistä aamulla vain murto-osan.
Suurimman osan unimaailmastani olen viettänyt jonkun kanssa. En kuitenkaan aina enkä muista, että olisin ostanut vuodetta koskaan kenenkään kanssa. Ensimmäisen Thaikotimme vuode, ehkä 130 cm, saattaa olla ainut, jonka ylipäätään olen hankkinut. Varsinkaan uutena. Tässä ainoassa, uutena hankitussa olemme nukkuneet Päiviksen kanssa monta, monta rakasta yötä. Ja tehneet monta matkaa unimaailmaan.
Ensimmäinen Thaikotimme oli Pattaya Suomi-Seuran toimitalon ylin kerros sekä koko kotimme kokoinen kattoterassi. Siellä meillä oli yksi ja kaksi riippumattoa. Mukava paikka.
Parvekkeella kahden rottinkisen apinatuolin välissä, jouluvalon johdossa oli koti kahdella erakkokolibrilla. Kun he olivat olivat siellä hautomassa uutta perheenlisäystä, emme menneet parvekkeelle edes aamukahville, joka muuten oli yksi suosikkipaikoistamme.
Viimeinen hankittu vuode on nykyisen Thaikotimme suuri parisänky. Joka tuli sen mukana, kun Päivis osti kodin Seven Seasista. Näillä näkymin se jää Merikonttikotimme, Duokodin parvisängyn kanssa viimeiseksi yhteisen unimaailmamme puitteista. Toinen 120 ja toinen ainakin 1/3 leveämpi.
Tällä hetkellä elän ehkä elämäni suurimman pettymyksen kanssa. Arjen seurana vain osaomistuskoira Niilo ehkä 1/4 osan vuodesta. Vaikka yksinäisyyteni onkin osin osin itse valittua, on se surullista ja Niilo on minulle entistä tärkeämpi. Jolla silläkin on oma unimaailmansa, jonka havaitsen sen nukkuessa. Joskus se selvästi juoksee. Silloin ajattelen, että se jahtaa ehkä Jokilaakson pihapiirin countrykaneja. Joita niitäkään ei juuri ole näkynyt 😥.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti