Sivun näyttöjä yhteensä

maanantai 26. elokuuta 2019

Meidän puolemme Soiniityntiestä

Tämän osan lupasin kirjoittaa eilen. Mutta se jäi, sillä sain vieraakseni harvinaista herkkua. Nimittäin sukulaisen, jota ryhmää lähes yksin on viime vuodet edustanut veljeni Reijo. Oli mukavaa. Muisteltiin menneitä, puhuttiin nykyisyydestä, uitiin, saunottiin, syötiin tuliaisiksi Tommin tuomaa sushia, josta Niilokin sai osansa. Sekä juotiin alkoholitonta olutta olan takaa tölkki- ja pullokaupalla. Mukavaa oli sekin, että miehen isoisä oli kummisetäni. Kuinka vanha siis olenkaan.

Soiniityntien pihapiirin 150 metriä on omassa, eli yhdistyksen omistuksessa. Jonka käytöstä ilmoitamme parinkin eri liikennemerkein sekä infotauluin. Mutta jos rautaveräjäksi kutsumamme puomi on sillalla auki, ei mikään mahti pysäytä kylälle menijöitä. Kun heiltä kysyn eikö infot merkitse mitään eikä pihapiirimne kotirauhansuoja, on vastaus poikkeuksetta samanlainen. "Mutta kun Google neuvoo tästä näin."

Kuukausi sitten aloitin kylän Metsälinnuntien naapurini kanssa projektin Goooglen kypsyttämiseksi. Sillä moni käy myös hänen pihassaan kääntymässä, kun on menossa toiseen suuntaan. Nyt projekti on tuottanut toivomamme tuloksen ja Google Maps muutti ohjeitaan. Ja kas, liikenne loppui molempiin suuntiin 😆.

Soiniityntien varrella on myös viimeiseksi leposijaksi tekemämme paikka, joka sekin lienee muutosten tiellä avioeromme myötä. Emme ehkä enää koskaan mahdu yhdessä asumaan. Se voi saada aikaan, etteivät Jokilaaksoon sovi tuhkammekaan saman, ison kiven juureen.

Soiniityntiestä riittäisi kerrottavaa hiihtolatuineen, ympäri vuoden palavine kuusivaloinen ja Muistojen merikontteineen vaikka kuinka paljon lisää. Aivan oma lukunsa on sekin kuinka tie sai nimensä.

Nyt kun asustan Jokilaaksoa vain osaomistuskoira Niilon kanssa, olen ottanut projektiksi jotenkin uudistaa kodin nimeä. Alun alkujaanhan se oli Merikonttikoti, tarkemmin Duokoti. Jossa oli kaksi konttia ja joissa asui kaksi ihmistä.

Niin ei ole enää näin. Kun tähän yhdistän ihmisten vimman poistaa mamukasveja, -eläimiä ja -ihmisiäkin, ajattelen "majani" olevan Jokilaakson luonnonvartijan Merikonttikodin. Ajan kanssa minulle selviää mitä luonnonvartija kohdallani tarkoittaa.

Joka tapauksessa ihminen muuttaa ilmastoa, joka muuttuu muutenkin koko ajan. Sen myötä tulee Suomeen uutta elämää ihmisten ja eläinten tuomina sekä omin neuvoin. Jokilaakso antaa suojaa ja sijan tälle kaikelle niin kauan kuin kynnet pitää. Tilaa on karhunköynnöksille, vuollejokisimpukoille, viitasammakoille, lepakoille ja liito-oraville. Kaikille eläville. Heimoon ja rotuun katsomatta. Haluan nähdä kuinka muut kasvit sopeutuvat mamuihin ja päin vastoin sekä kuinka kyykäärme syö 200 punkkia kesässä. Ja maahanmuuttaja siili käärmeen 😭. Ja kettu tai mamu-supikoira siilin ja niin edelleen....

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kas, vieraskirjateksti ylitti julkaisukynnyksen. Hyvä niin. Kiitoksia viimeisestä! Nähdään taas ensi kerralla. -T

For life kirjoitti...

Tottahan toki. Olin otettu saunareissustasi.