Jossain niillä main näin aiheeseen liittyvät unen. Näin kun yön hiljaisuudessa koditon kulkuri laahusti Aristotelesin vuoteen viereen. Mies, jonka elämää kuoleva laivanvarustaja ei ollut koskaan pitänyt minkään arvoisena. Unessa näin, kun koditon kulkuri kysyi rikkaalta mieheltä, että mitä antaisit, jos voisimne vaihtaa elämiä? Tämän sanottuaan kulkuri kääntyi ympäri ja laahusti pois samaa tietä mitä oli tullutkin.
Itselläni on Marko-poika, nykyisin aikuinen mies, joka pärjää perheineen taloudellisesti kelpo tavalla. Hän ei tarvitse sinällään vaatimattomia ropojani nyt eikä myöhemmin.
Eikä niitä olisikaan jaettavaksi, sillä pyrin antamaan kaiken pois eläissäni. Annan ne köyhääkin köyhemmille ihmisille sekä koirille vailla ihmiskotia.
Kun olin aikuisiän kynnyksellä ja sen jälkeenkin, haaveilin ja unelmoin, että minulla on jonain päivänä tolkuttomasti varallisuutta. Ei ole koskaan ollut, sillä en osaa rakastaa rahaa.
Myöhemmin sen sijaan rakastuin viinaan. Silloin unelmoin, että omistan jonain päivänä ravintolan ja asun sen yläkerrassa. Siellä heräisin aamulla kohmeloissani ennen kuin kukaan muu. Laskeutuisin portaita alas Reinot jaloissani, ottaisin kolpakon ja laskisin siihen hanasta huurteisen oluen.
No, ravintolan tai osan siitä omistin Las Palmasissa. Mutten juonut enää silloin alkoholia, joten sekään unelma ei toteutunut.
Nyt unelmoin, että kuolen köyhänä ja ihmiset sanovat, että olin omituinen mies, jonka hallitseva luonteenpiirre ei kuitenkaan ollut ilkeys.
Luulen tietäväni kenestä tulee Tuusulan kirkkomaan rikkain luuranko enkä tavoittele hänen asemaansa. En halua koko hautausmaalle.
Voisi ajatella, että olipa synkkää pohdintaa. Ehkä sitäkin, mutta jos uskoo iankaikkisuuteen, niin niillä elämän korteilla pelataan, jotka Luoja on jakanut. Uusia kortteja ei saa ostamalla eikä vaihtamalla.
Vai kuinka on asian laita te kaikki siellä jossakin ajan vankilan ulkopuolella?
2 kommenttia:
Ei taida vastaukset kuulua....🤔
Lienevät henkimaailman hommia...
Lähetä kommentti