Sivun näyttöjä yhteensä

keskiviikko 12. kesäkuuta 2019

Google maps ja Jokilaakso


Jormas: Google kertoo kartoissaan, että Myllykylään pääsee autolla Jokilaakson Soiniityntien kautta.

Mutta ei pääse, ei ainakaan silloin, kun olen kotona. Mutta yrittäjiä riittää, vaikka pitää uhmata liikennemerkkejä, infotauluja ja vielä nousta autosta avaamaan puomikin. Lienevät niitä, jotka hyppäävät kaivoon, jos Google niin sanoo.

Joskus kyseiset kotirauhan rikkojat saavat mieleni kuohumaan ja kiehumaan ja joskus eivät. Tämä riippuu tähtieni asennosta ja kuinka on mieleni laita. Sekä tietty kuinka kotirauhan suojaa nauttivaan pihapiiriin tunkeutuja itse käyttäytyy.

Monta vuotta olen pohtinut reklamoisinko Googlea ja pyytäisin muutosta tietoihin. En olen halunnut asiaa ratkaista, sillä jotain jäisi silloin myös kokematta.

Kuten viime öinenkin. Joskus Niilo vaan nukkuu, vaikka aura-auto tai muu työkone jyrää koko pihan. Ja joskus se näkee ja on valppaana, jos elämää on sekametsän takana sadan metrin päässä. Josta ei näy  päiväsaikaan mitään. Ja öisinkin sillan tuolta puolen, lehtipuiden välistä ainoastaan auton valojen pilkahdus.

Viime yönä oli valikoivan vartiokoiramme valppaus kohdallaan, sillä valojen pilkahdus sai sellaisen metakan aikaan, että hetken jo luulin kolmannen maailmansodan alkaneen.

Oli lähdettävä tiedustelumatkalle. Sillan takana oli kalustoa tien täydeltä ja miestä kuin meren mutaa. Ehkä naisiakin. Pienemmät ajoneuvot laitoin peruuttamaan takaisin Myllykyläntiellä ja osan päästin pihaan kääntymään peruuttamisen vaikeusasteesta riippuen.

Tovin päästä, kun olin jo päässyt takaisin petiin, alkoi vartija Niilolla uudelleen sama ralli. Siinä selvisi syykin, joka ei pelastuslaitoksen väeltä irronnut.

Vanhemmat olivat samalla asialla, mutta henkilökohtaisemmasta syystä. Poika oli yön pimeydessä karauttanut enduropyörällä jonnekin tai johonkin, joka ei ollut tarkoitus.

Heillä oli melkoinen huoli, johon  ei olisi istunut Niilon räksytyksen lisäksi käämieni käryäminen.

1 kommentti:

melania macron kirjoitti...

Hei, haluan jakaa ihanan todistukseni Kun olisin ollut suhteissa aviomiehen kanssa vuosia, hän hajosi kanssani, tein kaiken mahdollisen, jotta hänet saataisiin takaisin, mutta kaikki oli turhaan, halusin hänet takaisin niin paljon rakkauden vuoksi Hänelle, minä rukoilin häntä kaikella, lupasin, mutta hän kieltäytyi. Selitin ongelmani ystävälleni ja hän ehdotti, että ottaisin pikemminkin yhteyttä oikeinkirjoituskoneeseen, joka voisi auttaa minua saamaan loitsun tuoda hänet takaisin, mutta olen tyyppi, joka ei koskaan uskonut loitsuun, minulla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin kokeilla sitä, minä postitettu oikeinkirjoitin, ja hän kertoi minulle, ettei ole mitään ongelmaa, että kaikki on kunnossa ennen kolmea päivää, että minun ex palaa minulle ennen kolme päivää, hän heitti loitsun ja yllättäen toisella päivänä, se oli noin neljätoista. Minun ex soitti minulle, olin niin yllättynyt, vastasin puheluun ja kaikki hän sanoi, että hän oli niin pahoillani kaikesta, mitä tapahtui, että hän halusi minun palata hänen luokseen, että hän rakastaa minua niin paljon. Olin niin onnellinen ja menin hänelle, että aloimme elää yhdessä onnellisesti uudelleen. Siitä lähtien olen luvannut, että joku tiedän, että minulla on suhdeongelma, olisin apua tällaiselle henkilölle viittaamalla häneen ainoaan todelliseen ja voimakkaaseen oikeinkirjoittajaan, joka auttoi minua omalla ongelmallani. sähköposti: babaidadawiseman01@gmail.com
 voit lähettää hänelle sähköpostia, jos tarvitset hänen apuaan suhdettasi tai muussa tapauksessa.

Rakkauden loitsuja
Ansaitse hyvää rahaa tai voittaa arpajaiset.
Saavuta menestys liiketoiminnassa.
Hengelliset ongelmat.
Voita oikeustapausta.
Etsi elämäsi kumppani.
Hanki hyvin palkattu työ.
Valvonta avioliittoosi.
Vastaanottaminen ja houkutteleminen ihmisiltä.
Palaa menettää rahaa.
Paranna sinua kaikista sairauksista. sekä parantuva että parantumaton.
Ratkaise raskausongelmia ja siunaa teitä vauvoilla jne.

Ota yhteyttä tähän hienoon miehen kanssa, jos sinulla on ongelmia kestävän ratkaisun kanssa
kautta babaidadawiseman01@gmail.com
WhatsApp: +2348136951551

Kiitä minua myöhemmin