Ruokaikävä

päivis: Huomasin pari päivää sitten kaipaavani ihan hirveästi kasvispihvejä. Täällä niitä saattaisi löytää vain jostain McDonaldsin kasvishampurilaisen välistä. Mikä siis neuvoksi? Oma apu paras apu. Ja sitä ennen tietysti taas googlettelin.

Olen Suomessa paistellut erilaisista aineksista kasvispihvejä, mutta täällä tuntui, että jotain jää puuttumaan, että saisin pihvit paistaessa pysymään kasassa. Mielessäni ajattelin kikhernejauhetta, jota laittaisin raasteen sekaan, mutta kun sitä en yksinkertaisesti ole täältä löytänyt, puhumattakaan toisesta mahdollisesta koossa pitäjästä, soijajauhosta. Kananmuna kun ei enää kuulu ruokavaliooni.

Olen löytänyt täältä vegaanisia kastikkeita,

jotka pitää vain lämmittää. Tätä en ole vielä

maistanut, mutta kuvittelisin sen olevan

jotain samanlaista kuin Suomessa nykyään

suosittu seitan. Ainakin pussin kyljessä

oleva info gluteenijauhon korkeasta määrästä

viittaisi siihen. Mutta kasvispihvien makua

tämä soossi ei varmasti päihitä.

Mutta kun Googlesta huomasin, että maissijauhokin voisi toimia, tartuin siihen kuin hukkuva oljenkorteen. Satavarmasti tiesin, että maissijauhoa täältä saa. Ja niin saikin. 250 gramman pussillinen maksoi kutakuinkin 30 senttiä.

Kasvispihvien muut aineosat olivat perunaa, porkkanaa ja kesäkurpitsaa. Olin päättänyt raastaa ne, mutta kaupasta palattuani näytti siltä, että taloudessamme ei ole raastinrautaa. Hetken keittiön laatikkoa pengottuani löysin aika yksinkertaisen version raastinraudasta. Olin sen joskus tulevaa mahdollista käyttöä varten ostanut naapurissa sijaitsevasta peltihallista, jota myös talouskaupaksi kutsumme.

Olin aika suurpiirteinen nakatessani maissijauhoa raasteen sekaan, mutta ihmeesti jauho näytti toimivan. Pihveistä tuli hyvin yksilöllisiä, mutta niinpä vain pysyivät kasassa. Soijakastiketta ei olisi tarvinnut lorotella mausteeksi ihan niin paljon, mutta iloni kasvispihvien saamisesta pyyhki pois ylimaustamisesta aiheutuneen mahdollisen harmin. Isot valkosipulin palaset toivat myös makuun pikantin lisän.

En ole koskaan aikaisemmilla reissuilla erityisesti kaivannut mitään Suomi-ruokia. Joskus ehkä on tehnyt mieli kunnollista ruisleipää, jota täältä kyllä saa, vaikkakin huomattavasti korkeammalla hinnalla kuin kotimaasta. Ymmärrettävistä syistä. Suomalaisten kaukomailla mukamas kaipaamaa salmiakkia en syö muutenkaan, joten se nyt on ainakin laskuista pois. Sama juttu jonkun Fazerin sinisen kanssa.

Perunaa on uunittomassa taloudessamme tullut käytettyä jonkin verran. Olemme käsityksessä, että perunat tulevat tänne Kiinasta. Ovat sitten minkä tahansa maan mullassa kasvaneet, ne olemme todenneet hyvänmakuisiksi. Samaa voi sanoa vähän bataatilta vaikuttavista perunoista, joita täällä nimitetään Japanin perunoiksi.

Yhdestä makuasiasta en kuitenkaan voi tinkiä. Se on suomalainen kahvi. Tänne syksyllä tullessa matkalaukkuun ei paljon muuta mahdukaan, kun pitää varmistaa, että Kulta Katriinan luomukahvi riittää talven yli. Näyttää riittävän. Paketteja on vielä kuusi kappaletta ja paluu Suomeen on suunnilleen neljän ja puolen viikon päässä.