Yksinolotaitoinen

päivis: Olen marraskuusta alkaen ollut paljon yksin ja vähän tarkkaillutkin itseäni yksin ollessani. On ollut hyviä ja huonoja hetkiä. Sunnuntaina mietin, miten helposti päivä ja ilta sujuivat, vaikka olin vain kotona. Ehkä se johtui juuri siitä, että melkoisen hyvin osaan olla yksin. Olen siis yksinolotaitoinen.

Sunnuntait ovat nykyelämässäni aina vapaapäiviä. Sananmukaisesti lepopäiviä siis. Sunnuntaille helposti lataa odotuksia jonnekin lähtemisestä. Jos ei muualle niin edes kauppaan. Elokuviinkaan en nyt harkinnut lähteväni, sillä olin juuri pari päivää sitten käynyt katsomassa Clint Eastwoodin The Mule -leffan. Senkin tein yksin. Usein huomaan olevani salissa ainut yksin elokuvaa katsomaan tullut. Ehkä ihmiset mielellään menevät elokuviin jonkun seurassa, sillä moni elokuva tavallaan vaatii keskustelua leffan jälkeen. Kokemuksia on mukava vaihtaa.

Heräsin sunnuntaina myöhään, koska lopetin lauantain työvuoron vasta kolmen aikaan yöllä. Yleensä en osaa nukkua kuin jonnekin yhdeksään saakka, vaikka pääsisin nukkumaan vasta neljän jälkeen. Nyt heräsin puoli yhdentoista aikoihin. Ehkä myöhäinen herätys vaikutti siihen, että sunnuntai sujui ilman tarvetta lähteä minnekään. Olihan päivä herätessä jo niin pitkällä.

Ilma oli upea. Jatkoin uutta innostustani juoksennella paljain jaloin. Kävin muutaman kerran saunalla ilman kenkiä. Juostessa kylmyyttä ei juuri huomaa, mutta kun tulee sisälle lämpimään, jalat ovat kuin tulessa. Tunne on silti mukava. Ehkä siinä on hieman jotain samaa kuin avannosta noustessa. Toivon mukaan myös samanlaisia vaikutuksia, kuten viime viikkoinen saunaseurani väitti.

Viime päivien talvimaisemaa kotitieltämme niitylle päin.

Jorman kanssa lähettelimme päivällä muutaman WhatsApp-viestin ja illalla kuulin Niilon kuulumiset. Muuten olin niin yksin kuin ihminen voi kotonaan olla. Muutaman ihmisen sentään näin. Jokilaakson poikki kulkee hiihtolatu, jolla oli kauniina sunnuntaipäivänä ymmärrettävästi paljon kulkijoita.

Radiota kuuntelin toisella korvalla, mutta Kansanradion alkaessa sammutin sen. En kerrassaan kestä sitä ihmisten jatkuvaa kitinää, jota kyseinen ikuisuusohjelma kuulijoille tarjoaa.

Päivä kului nopeasti, vaikka en edes tehnyt ruokaa. Edellisenä päivänä tuli kokkailtua sen verran isosti, että syötävää riitti vielä maanantaillekin. Yksin ollessa ruoka onkin joskus vähän ongelmainen asia. En millään osaa tai halua tehdä ihan pieniä annoksia, joten syön sitten samaa ruokaa joskus kolmekin päivää peräkkäin. Se ei haittaa, sillä teen aina ruokaa, josta todella pidän.

Päivän iso juttu oli tuttuun tapaan takan lämmitys. Kannoin sisälle lisää puita yrittäen nyt valita saunan seinustalla olevasta pinosta kuivia polttopuita. Viimeksi erehdyin ottamaan puita, jotka olivat olleet sateen armoilla. Saa nähdä, kuinka kauan niiden kuivuminen kestää. Vai kuivavatko ollenkaan. Kuivemmilla puilla lämmitin takan kahdesti. Illalla ulkolämpömittari näytti melkein 20 astetta ja pakkanen oli nousemaan päin. Sen takia nukkumaan käydessäni laitoin ilmalämpöpumpun päälle, sillä tiesin, ettei takan lämpö riitä aamuun saakka.

Lauantaina oli satanut lisää lunta, joten osan päivää vietin kolaillen itselleni kulkureittejä. Puita kanniskellessa ja lunta työnnellessä tiesin, että päivän liikuntasuoritus on hoidettu. Eipä tarvitse salille ja ihmisten ilmoille senkään takia lähteä. Enkä sellaista liikuntaa tätä nykyä oikein osaa kaivatakaan. Olen aina ollut hyötyliikunnan ystävä.