Mannerheim ja turistina Helsingissä

päivis: Eilen oli vapaapäivä, joten päätin lähteä käymään Helsingissä. Keskustakirjasto Oodi oli vielä näkemättä sisältä ja uudehkossa Amos Rex -taidemuseossakin ajattelin käydä. Sellaiset retket ovat vähän kuin turistimatkoja, vaikka keskustaan meiltä taitaa olla matkaa vain vajaat 30 kilometriä.

Kunnon turistin tavoin ajoin loppumatkan metrolla. Tulipa samalla havainnoitua helsinkiläistä arkea. Muuten otin käynnin vähän niin kuin kuntoilun kannalta. Käytin portaita, kun siihen oli mahdollisuutta. Silti ihmeekseni askelmittari näytti päivän päätteeksi melkein 10 000 askelta. Ehkä siis kannattaa leikkiä turistia.

Oodi vastasi odotuksiani. Olihan siitä näkynyt jo kuvamateriaalia lehdissä, televisiossa ja sosiaalisessa mediassa. Myöhemmin kotona kuulin radiosta, että juuri eilen Oodin kakkoskerros oli avattu oltuaan avajaisten jälkeen kiinni loppuvalmistelujen ajan. Näin muun muassa pitkällä pöydällä olleet ompelukoneetkin, joita ainakin yksi asiakas parhaillaan käytti. Kirjasto ei tosiaan enää ole pelkkä kirjojen lainauspaikka tai lehtilukusali.

Turistimatkani päivävalinta oli väärä. Olisihan se pitänyt arvata, että kun on välipäivä ja monilla töistä vapaata, koululaisista puhumattakaan, joka paikka on tupaten täynnä väkeä, mukana oikeita turistejakin. Sitä oli Oodikin, mutta se nyt ei pahemmin haitannut. Näin ja koin mitä halusinkin.

Tämä on varmasti Oodin sisätilojen kuvatuin näkymä.

Oodin lisäksi olin ajatellut käydä Amos Andersonin taidemuseon Amos Rexissä, mutta se jäi vain ajatukseksi. Lasipalatsin kupeessa oli Forumin kulmalle yltänyt jono (tai en tarkistanut, jatkuiko se vielä kulman taakse), johon en tosiaankaan ajatellut liittyä. Samalla mielestä pyyhkiytyi ajatus käydä muissa museoissa. Voinhan niihin mennä muinakin päivinä, sillä Museokorttini on voimassa vielä toukokuulle saakka. Yksi syy Amos Rexinkin jonoon saattoi olla perjantai ja museokäynnin maksuttomuus. Ja tietysti se, ettei monikaan laillani ole siellä vielä ennättänyt käydä.

Voisihan tätä erehtyä luulemaan leipäjonoksikin...

Turistien lailla näpsin kännykkäkameralla kuvia sieltä täältä keskustassa. Yhteen kuvaan päätyi Kiasman vieressä oleva Mannerheimkin ratsuineen. Marsalkka jäi ajatuksiini niin paljon, että ajattelin häntä vielä tänä aamunakin. Tajusin, että en muista tai tiedä mitään hänen presidenttiydestään. Olin vain tajunnut kuvaa ottaessani, että muihin Suomen presidenttipatsaisiin, ainakaan Helsingissä oleviin, ei ole liitetty mitään eläintä.

Olen joko nukkunut koulun historian tunneilla tai unohtanut tai sitten minulla on vain niin heikko yleistietouden taso, etten muista Mannerheimin presidenttiasioista mitään. Mutta kiitos taas Googlen, selvitin itselleni, että hänet valittiin eduskunnan säätämällä poikkeuslailla presidentiksi vuonna 1944. Ajankohta liittyi vahvasti hetkeen, jolloin Suomen ja Neuvostoliiton rauhanneuvottelut alkoivat.

Mannerheimin kausi presidenttinä päättyi vuonna 1946, jolloin hän erosi tehtävästään. Samoin eroon päättyi myös hänen edeltäjänsä, Rytin presidenttiys. Mannerheimista en löytänyt tietoa, mihin saakka hänen kautensa muussa tapauksessa olisi jatkunut. Enkä oikeastaan asiasta kauheasti ole kiinnostunutkaan. Seuraaja oli kuitenkin Paasikivi.