Köyhäkö mä oon.....?

jormas: Päivis kirjoitti taas eilen niin mielenkiintoisesta aiheesta, jota jäin pohtimaan ja johon hirttäydyin. Ja josta en pääse irti kuin kirjoittamalla.

Jokainen kolikko hautajaiskulujen jälkeen, kun on jäänyt tililleni, on laskuvirhe minulta. Sillä voiko enää näköalattomampaa elämän visiota ja tavoitetta olla kuin kuolla rikkaana taskut sekä pankkitili pullollaan rahaa.

Juuri tätä kohtaa kirjoittaessani, chattailen samalla yhdessä aasialaista eloa ja oloa käsittelevässä ryhmässä. Jossa eräs ihmetteli, kun pitää Thaimaassakin köyhällä olla kännykkä ja mopo ynnä muuta ennen ihmettelijän mielestä tärkeämpiä asioita.

Ei auttanut kertominen, että kännyllä yökalastaja myy saaliinsa ravintolalle jo mereltä käsin ja kuljettaa mopollaan perille. Eikä, että kännykällä palveluitaan myyvät miehet sekä naiset ja joskus siltä väliltäkin kulkevat mopoillaan asiakkaidensa luokse. Pitäisi ilmeisesti rahattomana odottaa ikkunattoman peltikodin ovettomassa oviaukossa rahaa tai riisiä taivaalta.

Maailma on suurenmoinen tai kaikkea muuta eikä se tekemisieni tai tekemättä jättämisieni ansiosta muuksi muutu. Mutta minä voin muuttaa asenteitani ja vaihtaa ikkunaa mistä menoa katselen. Ja sitä teen. Omaksi iloksi ja joidenkin riesaksi.

Suomalaiset ovat koko kansakin taloudellisesti ajatellen rikkaampia kuin koskaan ja jonkun selvityksen mukaan myös sangen onnellisia. Mutta kitinää riittää, sillä elämme myös pahoinvoinnista. Omasta ja muiden.

Suomessa jokainen ihminen, joka haluaa elää yhdessä tehdyillä pelisäännöillä, saa meidän kaikkien yhteisestä rahaläjästä asunnon, lämmön, sähköt sekä ruuan ja vaatteet päälle, vaikka ei laittaisi tikkua ristiin. Mutta silti kaikki on jostain niin syvältä, jonne en ilman pakkoa edes kurkista.

Oman elämäni kokonaisuuteen on kuulunut iät ja ajat mahdollisuus kurkistaa hyvinkin rikkaiden elämään. Joka on opettanut minulle myös paljon, ja jonka ansiosta en heidän kanssaan hevin elämääni vaihtaisi. Vaikka omat taskuni eivät koskaan ole maallisella mammonalla täyttyneetkään.

Bangkokin kadulla kädetön ja osin jalaton kerjäläinen toivottaa mittatilauspukumiehelle tai ladylle korkokengissä hyvää päivän jatkoa. Vaikka heiltä ei irtoa kerjäläiselle edes myötätuntoa saati kolikkoa kipon pohjalle.

Minut se on laittanut monesti ajattelemaan, että kuka onkaan vähempi- tai parempiosainen. Ajattelen, että maallisessa mammonassa rypevä ja kylpevä ei koskaan kykene saamaan sitä henkistä pääomaa, joka on monella rahattomalla. Ja voi olla, ettei hän sitä milloinkaan tarvitsekaan.

Ellei sitten ole niin, että vaikka pumppu meiltä kaikilta joskus pysähtyy, mukanamme sinne jonnekin lähteekin se henkinen pääoma, jota itse kukin on täällä kerännyt. Tätä tietoa ei etukäteen maallisella valuutalla saa, vaikka maksaisi itsensä kipeäksi.

Mutta jos jossakin, sateenkaaren tuolla puolen, taivaanrannan ylisillä on eloa ja oloa tämän vaelluksen jatkoksi, toivon itselleni paikkaa, jossa ei ole kurssissa kerjäläisten eikä minkään muidenkaan eläväisten ylikävelyt.