Sivun näyttöjä yhteensä

maanantai 8. lokakuuta 2018

Vegaanina Thaimaassa

päivis: Olen luvannut itselleni, että en tee elämästäni liian vaikeaa vaatimalla kaikelta syötävältä vegaanisuutta, riittää kunhan on kasvista. Thaimaassa tämä lupaus on ehkä vähän arvokkaampi kuin kotimaassa, jossa vegaanina olo on suhteellisen helppoa. Silti luulen, että valtaosa viime päivinä syömistäni ruoista on ollut myös kananmunatonta ja maidotonta.

Olen syönyt salaatteja, erilaisia riisiruokia kera kasvisten ja pizzaa, jonka naapurin Pizza Companysta sain vegaanisena versiona. Vegaanista juustoa toin Suomesta mukanani ja kun olen käyttänyt sitä muutenkin totuttuun tapaan säästeliäästi, sitä riittää varmasti näkkärin ja hapankorppujen päälle laitettavaksi vielä monen päivän ajan.

Tänään kävimme suosikkilounaspaikassamme, "Jaanassa", syömässä ja sieltäkin sain lautasellisen vegaaniruokaa. Kun annokseen aikaisemmin riisin ja vihannesten kanssa paistettiin kananmunaa, pyysin nyt tilalle tofua. Helppoa! Aika turvallisin mielin täällä voi olla sen suhteen, että paistamista ei tehdä voilla, sillä thaimaalaiset eivät ole mitään maitokansaa. Voit, maidot ja jogurtit ovat harvinaista outoutta. Samoin juusto.

Leivonnaisista en tiedä sanoa, minkä verran thaimaalaiset kuvittelevat tarvitsevansa niihin kananmunia. Kanojahan on kaikkialla, joten kananmunien käyttö on tuiki tavallista. Varsinkin makeita leivonnaisia syödessä ajattelen, että tämä on sitä osaa, jossa vältän elämän vaikeaksi tekemistä. Jos munkkirinkiläni valmistukseen on käytetty kananmunaa, niin siinäpähän sitten on. En ota siitä pultteja.
7-Elevenin ikkunassa on suuri mainos kaupan
vege- ja vegaanitarjonnasta. Sisällä liikkeessä
näistä vain muutama tuote on myynnissä.

Aamulliset jogurtit olen korvannut kasvisjuomiin sekoitetuilla chian siemenillä, joita toin tullessani Suomesta. Täälläkin niitä on, mutta ovat paljon kalliimpia. Ensin löysin lähi 7-Elevenistä parin desin tetroissa soijamaitoa, jossa on myös mantelia ja kauraa. Ne käytettyäni ostin saksanpähkinäjuomaa, jota on höystetty kookoksella. Samantapaisia annoksia tein jo koti-Suomessakin. Siellä käytin kookosjuomaa, jota täältä en vielä ole yllättäen löytänyt ainakaan samankaltaisena kuin Suomesta.

Aikaisemmin tein täällä melko usein munakasta, jonka voi tehdä vegaanisena kikhernejauhoa käyttämällä. Sitä en ole kokeillut Suomessakaan ja voi olla, että kikherneistä valmistettu jauho on täällä tuntematon käsite. Mutta mielipuuhaanihan on ruokakaupoissa kuljeskelu. Ehkä vielä löydän etsimäni.

Tänään Nagluassa, Pattayan pohjoispuolella on alkanut vuotuinen kasvisruoka festivaali. Sinne on ihan pakko viimein päästä ihmettelemään paikallista vegetarjontaa.

Ei kommentteja: