jormas: Jokilaakso on rehevyydessään varmasti valtakunnallisestikin vailla vertaa tai ainakin sinne päin. Aivan oma mausteensa tulee mamu-kasveista, joita on meille siunaantunut moneen lähtöön.
Ehkä yleisesti ottaen Jokilaakson kaunein inhokki on lupiini. Alkukesästä se kukkiin eri värein ja usein paikassa, jossa eivät muut kukat viihdy.
Ehkä eräällä lailla väkivaltaisin on karhunköynnös eli isokierto, joka ottaa kohtalaisen kokoisen pajunkin kuolemansyleilyynsä. Tai ainakin se näyttää siltä. Se on kuin eräänlainen kasvimaailman kuristajakäärme,jonka kukat ovat kauniin ja viattoman valkoiset. Sen elämää ja Suomen valloitusta olen seurannut jo monta vuotta. Ensin se piti leiriään Soiniityntien tuolla puolen, mutta on nykyisin hivuttautunut myös Jokilaaksoon. Näin saa puolestamme ollakin.
Omalla laillaan piikkipaikkaa Jokilaaksossa mamuinhokkien listalla pitää himalajanpalsami. Moni tuntee sen paukkupalsamina. Sitäkin olen seurannut monta vuotta. Sen hävittämiseksi järjestetään Suomessa talkoitakin. Sanovat, että paikassa minne se on levinnyt, ei kasva mikään muu. Voi olla kun sanon, että se ei pidä paikkaansa, joudun ottamaan sanomiseni jossakin vaiheessa takaisin.
Kun kyseinen kasvi ei ole kevään ensimmäisiä, niin samaa maaperää hyödyntävät ensin monet muut. Muun muassa nokkoset, horsmat ja pujo sekä iso liuta kasveja, joita en tunne. Tänä vuonna horsmat ovat kasvaneet kolmemetrisiksi, johon mittaan palsami harvoin yltää. Palsamin tulosta Jokilaaksoon on vastuussa se yhteiskunnan osa, joka eki maillemme Tuusulanjoen tulvien tasausaltaat. Vastuunkanto kylläkin on vähän kuin kollikissalla. Kun on vastuunkannon aika, kissaäijää ei näy missään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti