päivis: Joillakin ihmisillä kai on taipumus syyllistyä vähän asiasta kuin asiasta. Kuulun epäilemättä siihen sakkiin. Sanotaan myös, että vain ne ovat syyllisiä, jotka kokevat tuon syyllistymisen tunteen. Ei se kyllä ihan aina niin mene.
Sain tänään käräjäoikeuden lautamiehille lähetetyn sähköpostin, jossa yhtenä asiana oli mahdollisesti joillekin lautamiehille unohtuneet kulkukortit. Kortilla pääsee istuntopäivänä tiloihin, joiden kautta menemme istuntosaliin. Oikeustalolta mukana lähteneet kulkukortit kehotettiin palauttamaan mahdollisimman pian.
Koska minulla on tuo taipumus syyllistymiseen, olin melkein jo lähtökuopissa palauttamaan korttia, jonka tietenkin uskoin unohtaneeni käsilaukkuuni, sen sisäpuolella olevaan vetoketjulliseen taskuun. Luin sähköpostin parvella, jonne olin kiivennyt ottamaan päiväunet. Maltoin kuitenkin, enkä heti lähtenyt tarkistamaan laukkuani. Päiväunista ei tietenkään tullut mitään, mutta sen sijaan mietin tapoja ja ajankohtia, miten voisin palauttaa tuon kulkukortin.
Olin aikeissa mennä huomenna piirtämään elävää mallia lähelle oikeustaloa, mutta samalla en oikein voisi hoitaa tuota palautusta. Piirtäminen alkaa klo 18 ja oikeustalolla ei taatusti ole enää niihin aikoihin ketään. Eikä oikein houkuta ajatus mennä sinne ennen neljää, jolloin kortin voisi palauttaa, mutta sen jälkeen pitäisi odotella pari tuntia, että pääsisin piirtämään. Sitä paitsi olen unohtanut ilmoittautua museolle, jossa tuo piirtäminen tapahtuu. En siis ole luontaisesti edes menossa sinne suunnalle.
Huomenna sen sijaan olen menossa Hakaniemeen puoli yhdeksi. Jormalla on myös meno kaupunkiin niihin aikoihin, joten pääsen hänen kyydissään Helsinkiin. Keksin, että lähdemme hyvissä ajoin, jotta voimme ajaa ensin oikeustalolle (väärään suuntaan tietysti, mutta onhan kortti saatava palautettua) ja sieltä Helsinkiin. Se tuntui sopivan Jormallekin. Olin hetken aikaa huojentunut, mutta sitten muistin taas, että olen unohtanut sen kortin laukkuuni. Ja sen perään on kyselty, vaikkakin kyselyn saivat kaikki muutkin lautamiehet, joita lienee kymmenittäin.
Jossain määrin tuskaisena syyllistyttyäni kortin unohtamiseen kapusin lopulta alas parvelta ja menin käsilaukulleni huomatakseni, ettei siellä ole mitään unohtunutta korttia. Pääasia tietysti oli, että onnistuin ihan omasta vapaasta tahdostani jälleen kerran ottamaan syyt niskoilleni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti