Sivun näyttöjä yhteensä

tiistai 12. kesäkuuta 2018

Minä ja musiikki

Jormas. Monesti olen yrittänyt tehdä itselleni selväksi mitä musiikki minulle merkitsee. Määrätyllä tavalla epämääräisesti siitä lienee jotain vuosikymmenten saatossa auennutkin. Kuten se, että musiikki ja laulujen sanat ovat olleet tärkeitä pienestä pitäen. Siinä erityisesti suomankielinen, kevyt musiikki, joka osin selittynee kehnolla englanninkielen taidollani. Mutta on siinä muutakin.

Jo ennen kouluaikoja muistan "Piiri pieni pyörii, lapset siinä hyörii" ja monet muut. Aivan oma lukunsa on Suvivirsi, josta vieläkin tulee mieleen koulun kevätjuhlat ja todistusten jako. Vaikka todistukseni ei koskaan häävi ollutkaan, koulun päättyessä tuntui, että päivieni määrä on rajaton, kesä jatkuu ikuisesti ja koskaan ei sada. Kun tätä muistelin puolivuosisataa myöhemmin Meilahden sairaalan sydänvalvomossa, silloin viimeistään selvisi, ettei se ole totta. Enkä voinut enää siinä illuusiossa jatkaa taivaltani.

Aivan oma lukunsa ovat joululaulut, joihin liittyi joulun tai kai lähinnä joulupukin ja lahjojen odotukset. Mutta oli siinäkin muuta. Jotenkin jo lapsena minulla oli joulussa aina läsnä yksinäisyys. Usein se tulee minulle edelleen mieleen Jouluyö juhlayö -laulusta, mutta myös Sylvian joululaulusta ja Varpunen jouluaamuna. Yksinäisyys, suru ja kaihomieli.

Laulujen sanat ovat sävelen lisäksi tärkeitä. Kun Mikko Alatalon biisi Ihmisen ikävä toisen luo nousi hitiksi, häneltä kysyttiin, onko laulujen sanat tärkeitä. Mikko vastasi, että "ovat ne. Sillä kantakuppilan levyautomaatti on monelle ainut psykologi, jota suomalainen suostuu kuuntelemaan". Tähän on helppo yhtyä kuunnellessa Tapsa Rautavaaran Isoisän olkihattua, Junnu Vainiota, Juicea, Irwiniä ja monia muita. Oma lukunsa minulle on myös Päivi Paunun, Lönkan missiksikin kutsutun, Majatalo mieleen usein palaa......

Klassinen musiikki on jotain aivan muuta, vaikka siinäkin on kappaleita ja esityksiä, jotka onnistuvat liikuttamaan jotain syvää sisälläni. Yksi niistä on tässä.

Pitkään itseltäni oli sen sijaan kateissa, kuinka jäsentäisin mitä sävelet minulle merkitsivät. Tunnistin vain, että ne herkistävät jotain syvää sisälläni välillä kyyneliin saakka. Silloinkin, vaikken sanoista ymmärtäisi ensimmäistäkään. Tähän mieltäni askarruttavaan asiaan löysin jokin päivä sitten vastauksen, joka auttaa minua eteenpäin. Musiikki on ääneksi muunnettua tunnetta.

Ei kommentteja: