Sukumatkan loppu häämöttää

päivis: Yli kaksi viikkoa on jo oltu sukumatkalla. On tavattu Jorman puolen Hällströmien sukua, olen matkan aikana vähän syventynyt sukututkimukseen ja huomenna on Strandénien sukukokous, josta kiirehdimme kotiin Tuusulaan. Siellä odottaa, toivottavasti, kasvihuone täynnä punaposkisia tomaatteja ja muuta mukavaa purtavaa. Mutta ensin on todennäköisesti raivattava pois tieltä Soiniityntien poikki kaatunut koivu. Kukapa muu sen sieltä olisi pilkkonut ja siirtänyt pois tieltä.

Strandénien maailmaan olemme sujahtaneet täällä Kiteellä. Huominen sukukokous on Joensuussa. Illalla selailin taas paksua sukukirjaa ja yritin asettaa itseäni johonkin kohtaan Strandeniusten sukupuussa, mutta joskus se tuntuu varsin vaikealta. Asiaa ei yhtään helpota se, että ennen vanhaan oli tapana antaa varsinkin kai poikalapsille samoja nimiä, joita suvun vanhemmillakin oli ollut. Esikoispoika sai isoisän nimen ja seuraava peri isänsä nimen. Näin muistelen. Saattoi tapa mennä toisinkin.

Ja muutenkin nimivalikoima oli huomattavasti suppeampi kuin nykyään. Oli ehkä turvallista käyttää rajattua nimivalikoimaa. Jopa niin, että ihan pienenä kuolleen lapsen etunimen sai seuraava perheen samaa sukupuolta oleva lapsi.

Olemme valmistautuneet eilisestä saakka huomiseen kai kiteeläiseen tapaan nimetyllä rantatilalla, Römpsänperällä. Liekö ihan virallinenkin nimi. Tarinan mukaan tilan edellinen omistaja oli kuulu pontikan keittäjä, jonka tuotteita asiakkaat kävivät kyselemässä vielä senkin jälkeen kun poliisi oli hajottanut polttolaitoksen ja paikka oli vaihtanut omistajaa.

Eilen saunoimme tavallisessa puusaunassa, tänään oli savusaunan leppoisten löylyjen vuoro.

Meitä Strandéneja on täällä muutamia, lapsia ja aikuisia. Tosin vain minun sukunimeni on Strandén. Toiset kuuluvat siihen sukuhaaraan, joka 1930-luvulla muutti sukunimensä suomenkieliseksi. Ulkona tuulee kovasti ja Oriveden aallot ovat vaahtopäiset ja korkeat. Olemme saman järven rannalla, jonka äärellä myös 1600-luvulla eläneet Strandeniukset asustelivat.