Sivun näyttöjä yhteensä

keskiviikko 23. toukokuuta 2018

Jokilaakson Soiniityntie, osa 2

Jormas: Toissapäivänä kirjoitin 350 metrin matkasta postilaatikollemme osan 1 ja nyt on toisen osan vuoro.

Soiniityntien varrella kasvaa myös haapoja, jotka ovat Jokilaakson toisella laidalla liito-oravien koteja koloineen. Ehkä kirjoitan niistäkin joskus. Joihinkin karttoihin ne taitavat joka tapauksessa olla merkitty pesän ja puun tarkkuudella. Meiltä ne ovat pysyneet tähän päivään saakka piilossa kuten saukotkin. Joiden tekemiä liukumäkiä näemme silloin tällöin talvella. Haapa taitaa olla Suomen puista viimeisten joukossa, jotka saavat havisevat lehtensä.

Ja vastaavasti toisen kuvan paju ehkä ensimmäisiä, jotka saavat lehtensä. Joka muutenkin näyttää keväällä ensimmäisten joukossa ihmisille, että "huhuu", elossa ollaan. Elonmerkkinä ovat kovin kauniit pajunkissat, joita tulee ihailtua Jokilaakson ympäristössä varsinkin keväthangilla. Joka sekään ei ole jokavuotista herkkua. Yksi pajulaatu on raita, joka saattaa olla kuvassakin. Joka tapauksessa pajunkissat kevään edetessä muuttuvat kukinnaksi, jonka aika alkaa olla takanapäin. Pajusta tehtiin aikoinaan pajupillejä ja taisi se palvella meitä kakaroita jousipyssyn kaarenakin kuivuttuaan. Yliveto oli kuitenkin katajan lisäksi pähkinäpuu, joita myös kasvaa lähimetsissä. Kaivonpaikkojakin on katseltu pajun haarakepillä hyvällä menestyksellä. Kosteuden perään paju onkin herkkä ja lähtee usein kasvamaan, kun vaan työntää taitetun oksan maahan.
Kolmannessa kuvassa kukkii tuomi, jonka kukkien tuoksu on parhaimmillaan lähes huumaava. Monena vuonna Jokilaakson tuomien riesana on ollut tuomenkehrääjäkoi. Se syö puun jokaisen lehden ja jättää tilalle aavemaisen harson tai seitin. Sen jälkeen pystyyn kuivuneelta näyttävä tuomi on kuin parhaasta kauhuelokuvasta.
Sen edessä kuvassa kasvaa terttuselja, joka on yksi monista maahanmuuttajakasveistamme. Kukinnan jälkeen on punaisten marjojen vuoro, jotka ovat lievästi myrkyllisiä. Suomessa terttuselja on ollut puutarhakasvi, joka on lähtenyt omille teilleen. Mutta meillä on tilaa sille, kuten lähes kaikelle muullekin elävälle.

Neljäs kuva on keskeltä nimeämäämme Satakielipuistoa, joka jatkuu Soiniityntien eteläpuolella parin sadan metrin matkan. Varsinkin alkukesästä satakielien laulu tai keskinäinen keskustelu kuuluu kauniina aamusta iltaan. Jo pelkästään sen vuoksi on mukava kävellä aamulla postilaatikolle ja takaisin. Ihmisen touhuilu näkyy luonnonpuistossa oikeastaan vain niin, että siellä on geokätkö, jota itsekin ihmettelimme aikamme. Geokätköilyn harrastajia Suomessa lienee reippaasti yli 50 000.


Ei kommentteja: