Rekkakyydillä kaksi konttia tuotiin Tuusulan Jokilaaksoon ja pääsimme asumaan uuteen kotiimme jo samana päivänä. Tosin sähköt kytkettiin vasta seuraavana päivänä, mutta ainakaan minä en olisi enää malttanut odottaa hetkeäkään. Asumaan piti päästä heti.
Merikonttikotimme on suunniteltu sellaiseksi, että se voidaan varsin vaivattomasti nostaa pois niiltä sijoiltaan ja viedä pois. Muutto ei kyllä ole tullut mieleenkään.
Perjantaina osallistuin työpaikan virkistyspäivään Seurasaaressa. Seurasaari on täynnä muualta siirrettyjä taloja. Ensimmäisen taloryhmä, Niemelän torpan siirrettiin saareen Konginkankaalta Keski-Suomesta. Kaikkiaan Seurasaaressa on lähes 90 eri puolilta Suomea siirrettyä rakennusta. Osattiin sitä siis ennenkin. Entisajan rakennukset tehtiin hirsirunkoisiksi, mikä tietysti helpotti rakennusten siirtämistä ja pystyttämistä uudelleen.
Niemelän torpan rakennusten siirtourakka oli varmasti melkoinen. |
Silloin tällöin näkee kuvia suurista rakennuksista, joita milloin minkäkinlaisella alustalla siirretään hieman alkuperäiseltä paikaltaan tai joskus kuljetetaan vähän kauemmaksi. Harvoin nykyrakennukset on kuitenkaan tehty sellaisiksi, että ne voitaisiin pystyttää johonkin uuteen paikkaan.
Tänään kävimme Vihdin Nummelassa katsomassa merikonteista rakennettavaa omakotitaloa, jota ei ole tarkoitettu muualle siirrettäväksi. Lapsiperheen kodiksi tuleva omakotitalo on merikonttirakenteen lisäksi siitä erikoinen, että yksi osa talosta on tehty entisestä grilli-baarista. Hauskinta asiassa on se, että grilli-baarin mukana uudet omistajat saivat myös rutkasti rakennuksen historiaan liittyviä tarinoita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti