Osaomistuskoira Niilon paluu

päivis: Eilen oli taas Niilonvaihtopäivä. Ties monesko. Piakkoin kuusi ja puolivuotiaan koiran koti kun on välillä kaupungissa ja välillä meillä maalla. Jaksot kummassakin kodissa ovat milloin kuuden viikon, milloin jonkun muun mittaisia. Jakson pituus riippuu vähän ihmisten tarpeista. Niilo joustaa.

Kaupungissa Niilolla on erilaiset
harrastukset kuin meillä maalla.

Hain Niilon illalla Helsingistä. Se tervehti minua tuttuun tapaan iloisesti ja aivan kuin olisi tiennyt, että tulin hakemaan sitä, se pyöri ympärilläni ja tuijotti minua intensiivisesti. Etsi varmasti ilmeistäni merkkiä siitä, että kohta lähdetään.

Matka Smartin kyydissä Tuusulaan sujui rauhallisesti. Tuttu kitinä alkoi vasta kun käännyimme Myllykyläntielle. Niilo tunnistaa selvästi noin kolmen kilometrin päästä molemmat kotinsa ja myös näyttää sen innostumalla. Sama toistuu kumpaankin suuntaan mennessä.

Soiniityntiellä oli oikein pakko pysähtyä ihmettelemään kahta kaurista tai peuraa, jotka seisoskelivat pihatien varrella olevalla niityllä. Niilolle näky oli äkkiseltään liikaa. Kaupungissa kun ei villieläimiin törmää. Niilo ehkä uskoi, että kun minua raapii kipeästi päästä, sillä saa luvan lähteä peurojen perään. Se ei kuitenkaan onnistunut. Niilo pysyi autossa ja peurat - tai kauriit - seistä toljottivat paikoillaan.

Kun pääsimme sisälle Merikonttikotiin, oli aika tervehtiä Jormaa. Iloisesti tietenkin. Koska ulkona oli edelleen suhteellisen valoisaa, seuraavaksi piti ravata ikkunasta toiseen, sillä vapaat pihakanit, Mustis ja Ruskis, ymmärsivät näyttäytyä.

Myöhemmin illalla piti tehdä vielä yksi ulkolenkki. Peurat - tai siis mahdollisesti kauriit - olivat edelleen niityllä. Niilo ei niitä havainnut, mutta minä huomasin niiden kiiluvat silmät taskulampun valossa. Sen sijaan Niilo havaitsi tielle jämähtäneen sammakon.

Ans kattoo, ajattelin, kun Niilo pysähtyi sammakon kohdalle. Se ei ole ennenkään tehnyt sammakoille mitään, eikä tehnyt nytkään. Nopeasti konnaa nuuskaistuaan se jatkoi matkaa. Sammakko sen sijaan jäi paikoilleen selvittyään ehjin nahoin kauhukokemuksesta.

Kaupunkijakson jälkeen ensimmäinen yö maalla sujui rauhallisesti. Aina ei ole niin. Toisinaan Niilo herättää meidät kesken unien hirveällä haukulla, jonka kohdetta emme yleensä keksi. Luultavasti se vain haluaa näyttää meille olevansa oiva vahtikoira.