Blogikirjoituksia omaksi iloksi

jormas: 125 819. Siinä tämän aamun lukijasaldo blogisivultamme, jolle olemme kirjoittaneet kohtalaisen pitkän aikaa. Viitisen vuotta vuoropäivin päiviksen kanssa käytännössä joka päivä. Viimeisen vuoden aikana olemme myös linkittäneet joitakin kirjoituksia Facebook-sivuille. Sen vuoksi ovat lukijamäärätkin kasvaneet. Joka ei ole meille ollenkaan pääasia. Pääasia minulle on kirjoittamalla purkaa mieltä ja ilmoittaa olevansa olemassa.

Pitkän aikaa luetuin kirjoituksemme oli ajalta, jolloin esittelimme Merikonttikotiamme kuukauden ajan Hyvinkään Asuntomessuilla. Ja kirjoitimme sieltä kokemuksiamme. Kuinka kuukauden aikana Duokodissamme kävi koko loppuelämän vieraat. Noin 70 000.

Tämän hetken blogikirjoituksen piikkipaikkaa pitää päiviksen juttu kuinka hän hankki thaimaalaisen ajokortin. Vaikka kirjoitus sinällään on hyvinkin harvoja koskettava, niin se keräsi lähes hetkessä yli 3000 lukijaa tai lukukertaa. No, hetkessä ja hetkessä.

Joidenkin ammattilaisten rinnalla sekin luku on vaatimaton. Mutta jos joka päivä olisi sama lukijamäärä, olisi se mittava määrä. Yli miljoona vuodessa. Sillä luvulla olisivat jo mainostajatkin kiinnostuneita sivuistamme.

Juttujamme emme kirjoita miellyttääksemme ketään, joten joskus tulee luntakin tupaan. Palautetta tulee niin vähän, että jaksamme edelleen ilahtua jokaisesta kommentista tai muusta palautteesta. Vaikka se joskus olisikin syvältä sieltä jostakin, josta en tiedä mikä tai edes missä se on.

Yksi mukavimmista harrastuksen mukanaan tuomaa on, kun joku ventovieras ottaa jossakin, kauimmillaan toisella puolella maapalloa hihasta kiinni ja sanoo, että "moi moi, et minua tunne, mutta luemme blogianne säännöllisesti".
Toinen mieltä ilahduttava ja piristävä harrastuksen lisä on hetki tai tovi silloin, kun jostain syystä tulee pysähdyttyä koneen ääreen lukemaan muutama vuosi sitten Päiviksen tai itsensä kirjoittamaa uudelleen.

Kolmatta mukanaan tuomaa ehkä arvostan eniten. Se on oikeastaan prosessi, joka alkaa siitä, että mieleni tarttuu johonkin, hyvään tai pahaan, ilahduttavaan tai surulliseen, joka alkaa pyöriä ajatuksissa. Ja ennen kuin huomaankaan, alan jalostamaan kokemaani ensin sen kokoiseksi, että voin tuoda sen itselleni omakohtaiseksi kokemiseksi. Haluan päästä osalliseksi tapahtuneesta ja saada mukaan tunteen. Siitäkin tulee joskus risuja. Että kirjoitan tunteella. Ehkä prosessia voisi sanoa jollakin tavalla rinnalla kulkemiseksi tai vähintäänkin sen ymmärtämiseksi. Ja yht´äkkiä huomaan työstäväni asiaa muotoon, että voisin kirjoittaa siitä siten, että joku muukin voisi ymmärtää sen.

Ekstraa on, jos toinen ymmärtää kirjoittamani niin kuin itsekin. Mutta se on harvinaista herkkua, sillä varsin helposti lukijaa sanoo tai jättää sanomatta, että on asiasta eri mieltä. Juuri koskaan toinen ei koe kirjoittamalla tapahtuvassa kommunikoinnissa tarvetta sanoa ja kysyä, että " nyt en ymmärrä, mitä mahdat tarkoittaa? Tulee kina ja varsinkin Facebookissa riitakin, kun lukija puhuu tai kirjoittaa kokonaan toisesta asiasta kuin kirjoittaja. Ja tätä jatketaan kunnes Facebook-sivun ylläpitäjä katkaisee keskustelun.

Mutta elämä on nyt ja huomenna. Ja jos hyvin käy tai on, se on sitä myös taivaanrannan ylisillä tai sen takana. Ikuisesti.