Mutta mistä Niilon tarina sai meillä alkunsa? Tässä yksi versio. Olisikohan se ollut niin, että vaimoni Päivis sanoi kerran, että ehkä meillä ei voi koskaan olla omaa koiraa, kun matkustelemme niin paljon ja on ainakin jossain määrin allergiaakin. Tähän minä, että ei se nyt aivan noinkaan ole ja onhan niitä erilaisia mahdollisuuksia. Ja kerran taisin sitten Päiviksen tyttärelle ja hänen puolisolleen mainita, että oletteko koskaan harkinneet osaomistuskoiraa? Sillä sehän nykyään niin trendikästä osaomistaa yhtä jos toista tai sitä ja tätä. Asia jäi ja saattoi olla niin, että Liisa iltasella tai seuraavana aamuna soitteli Päivikselle, että olikohan se Jormas tai te tosissanne. Johon Päivis, ettei Jormas tällaisesta asiasta leikkiä laske, joten kysy siltä lisää.
Ja minähän selitin. Että kun meitä on neljä ja kaikki pidämme koirista, niin emmehän me kaikki ole allergisia koirille. Emmekä varsinkaan yhtä aikaa. Ja kun lisäksi Päivis ja minä reisaamme paljon, niin meille se istuisi myös loistavasti. Että molemmilla perheillä on oikeus ja velvollisuus pitää koiraa vuodessa puoli vuotta ja sovitaan niistä jaksoista tilanteiden mukaan. Liisa tähän, että tulisiko meidän perheeltä muita toivomuksia? Sanoin, että kun minulla on ikäni ollut rotukoiria, niin voisiko se tällä kertaa olla rotujen koira? Ja jos vanhemmista on tietoa, niin mielellään sellaisista roduista, jotka eivät ole aggressiivisia.
Päivikselläkin oli toiveensa. Kun meillä oli ja on vieläkin osa-auto Smart, jossa ei ole peltikattoa eikä takapenkkiä, niin tulevan perheenjäsenen pitäisi mahtua autoon mukaan. Että Sen kokoinen. Loppu jäi Liisan ja Timon päätettäväksi. Osaan arvata, että siinä ruokakunnassa olivat nettilinjat käytössä seuraavana iltana ja kai päivänäkin. Ja sen tuloksena löytyi pentukoira Haminasta. Jonka isä oli jackrussellinterrieri ja äiti tuhannen tarinan tyttö Tallinnan kadulta.
Ja näin Niilo muutti pääkaupunkiseudulle kuusi vuotta sitten. Sillä on kaksi kotia. Toinen Helsingin Melunmäessä ja toinen Tuusulan Myllykylän Jokilaaksossa. Leikkimielellä ajattelen, että Mellunmäessä se käyttäytyy kuin lemmikki, joka nukkuu untuvatäkin välissä ja Jokilaaksossa se on koira, joka jahtaa pihamme kantrikaneja.
Sitäkin olen ajatellut, että mahtaako Mellunmäen ilmassa olla kloriittia tai muuten ilma jotenkin puhtaampaa, kun Niilo aina sieltä maalle tuulessaan on paljon valkoisempi kuin lähtiessään.
Normaalisti osaomistuskoira Niilo on mennyt Jokilaakson kanijahdista Melunmäkeen lepäämään ja rauhoittumaan. Sillä se kuulemma nukkuu ensimmäisen vuorokauden putkeen täkkinsä uumenissa. Mutta nyt on asiat toisin. Jossakin kaupunkikodin lähimaisemissa on nyt tyttökoira, joka on levitellyt lemmentuoksujaan ja mitä lieneekään siihen maliin, että Niilolla on kuuppa aivan sekaisin. Ei kuulemma nuku lainkaan, on rauhaton ja aina vaan pitäisi päästä etsimään poikakoiran elämän onnea ja autuutta.
Niilolla onkin kuudesta ikävuodesta huolimatta jatkuva parisuhdeongelma, sillä sitä oikeaa eikä kyllä väärääkään ole löytynyt edes ensitreffien vertaa. Paitsi hieman silloin tällöin koirapuistossa, mutta tiukassa ihmisvanhempien valvonnassa. Nettiinkin olen Niilon puolesta laittanut kirjeenvaihtoilmoituksia kuvan kera ilman mitään menestystä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti