Kulkukoirat, osa 2

Koiran elämää, jolla ei menestytä koiramaailmassa

jormas: Kun asuu ja elää maassa, jossa koirat pitää lainkin mukaan pitää lähes aina kiinni, on itsestään selvää ja helpon tuntuista muodostaa käsityksensä siitä mikä on kulkukoira. Mutta täällä kulkukoiran erottaminen muista koirista ei ole yhtä simppeliä. Sillä Thaimaassa kiinni ovat oikeastaan vain koirat, jotka ovat naisten, jotka ovat kopanneet toiseen käteen farangimiehen ja toiseen käsipuoleen farangin hankkiman koiran. Ehkä asia ei kuitenkaan ole aivan näin, sillä varsinkin nuorilla, paikallisilla naisilla voi nähdä hyvinkin ihmismäiseen makuun ja muotiin laitettuja koiria, mutta ei miestä.

Mutta tavallisen thaimaalaisen tavallinen koira kulkee irti ja on vähintäänkin yhtä reviiritietoinen kuin suomalainen heimoveli tai -sisar Suomessa. Suurin tavallisen koiran vaara täällä on liikenne, mutta muitakin vaaroja on. Joissakin Thaimaan naapurimaissa nimittäin syödään koiria. Tämä on luonut koirien ympärille salakuljetusbisneksen ja joskus voimme tiedotusvälineistä lukea tai muuten nähdä, kun virkavalta on ottanut kiinni aivan täyteen pakatun kuorma-autollisen salakuljetuksessa olevia koiria. Kolmas vaara on paikalliset rankkurit, joiden sanotaan keräävän silloin tällöin vailla omistajaa olevia koiria jossakin sijaitseviin, valtavan suuriin koiratarhoihin. Ennemmin tai myöhemmin uskon käyväni jossakin tällaisessa, vaikka arvaankin sen murehduttavan mieltäni enemmän kuin ihmisen huono kohtelu.

Tässä minusta tulee mopotaksiaseman koira

Thaimaassa koiria ei merkitä laittamalla veromerkki kaulaan, kuten edellisessä blogitarinassa oli Kulkurilla. Vaan täällä koira, jolla on ihmiskoti, merkitään usein kaulaan laitettavalla pannalla tai nauhalla. Sen tarkoitus on kertoa kaikille, että koiraa ei saa ottaa eikä varsinkaan viedä minnekään.

Täällä kulkee koiratarinoita myös ehdottomina totuuksina ulkomaalaisten eli farangien keskuudessa. Tosin paikalliselle ei r-kirjain istu, joten olemme falangeja. Joka tapauksessa, jos ajaa jonkun koiran kuoliaaksi, niin tarinoiden mukaan jokaiselle koiralle löytyy silloin paikallinen omistaja. Joskus useitakin, jotka käsi ojossa vaativat sinua maksamaan surmaamasi koiran hinnan. Mikä se milloinkin sitten lieneekään. Mutta jotta pysyisin siinä mitä tiedän, on sanottava, että ainuttakaan koiran kuoleman maksajaa en ole tavannut. Mutta enpä oli nähnyt yhtään koiran kuolemaan johtanutta onnettomuuttakaan.

7-Elevenin (Kaupan) koira tuntee minut,

vaikka kaupan koiranruoka ei kelpaakaan.

Vaikka koiralle ovat ihmiset keksineet varmasti satakin erilaista, ihmistä palvelevaa tehtävää ja jalostaneet rotuja ties mihin tarkoitukseen, on mielestäni koira aidoimmillaan silloin kun se on, ei suinkaan sekarotuinen, vaan rotujen koira. Vapaana ilman kahleita ja ilman omistajaa siellä missä se sitten elämäänsä elääkin.

En tule kyllästymään koskaan eläinten elämän seuraamiseen. Vaikka en täällä pyri omistamaan enkä omimaan ainuttakaan koiraa, on mieltäni palkitsevaa, kun ne hyvän kohteluni seurauksena selvästi oppivat tuntemaan minut. On mukavaa, kun kulkukoira huiskuttaa ystävällisyyden merkiksi häntäänsä, vaikka en ole sen omistaja enkä varsinkaan kouluttaja. Enkä muukaan sen elämän opettaja.