Henkilökohtainen ruokablogi

jormas: Itse en juuri ole ruuasta ja kai syömisestäkään blogeja kirjoitellut. Syönyt sen sijaan olen liiankin kanssa, joka näkyy vyötärölle kertyneestä ylimääräisestä. Jota kukaan ei huoli, vaikka antaisin sen ilomielin kenelle tahansa. Voisin sen ottajalle jonkun kolikon maksaakin.

Ruokaan liittyy myös yksi harvoista lupauksista, jolloin olen syönyt sanani. Sillä jos sanani olisin pitänyt, olisinkin kasvisyöjä. Vaikka edelleenkin olen vaimooni umpirakastanut ja tekisin hänen puolestaan lähes mitä tahansa, niin tässä tuli raja. Aikoinaan, kun emme vielä varsinaisesti seurustelleet, tulin luvanneeksi häntä silmiin katsoen, että syön joka kerta kasvisruokaa, kun syömme yhdessä. Se oli eräänlainen rakkauden tunnustus, joka toivon mukaan on tullut selväksi päivikselle muutenkin. Sittemmin pantiin hynttyyt yhteen ja niin monta kertaa on samalla pöydällä olleet liemilautaset ja muutkin purtavat, jotta ei siihen olisi lihalle tilaa jäänyt.

Kevyt kenttälounas maastossa

Tällä reissulla olen syönyt enemmän kuin koskaan thairuokaa. Lähes suomennettuna Kau pat kai on annos, jota useimmin tilaan ja syön. Kanaa ja riisiä, joka oikeastaan harvoin on aivan valkoista. Mutta jotenkin kun pyörillämme Buddhavuoren sivusta tai yli Pattayalla ajamme, tuntuu sopivin parkkipaikka löytyvän Burger Kingin ja MacDonald´sin kupeesta. Tällä reissulla se on tapahtunut vain kerran ja puhtaan roskaruuan syöminen on jäänyt vähiin. Ehkä noin kerran viikossa syön ruokaa, jossa pääeines ovat ranskalaiset. Kyytipoikana samalla lautasella on kanaa, sikaa, nautaa tai kalaa. Ja kerran viikossa spaghettia usein jauhelihakastikkeella.

Painoa olen saanut hilattua alaspäin parissa kuukaudessa 4-5 kiloa, joka on puolet tavoitteesta. Suurin syy on itsessäni, mutta myös vaimoni väsäämissä loistavissa aamiaispöydän antimista. Sekä iltakaffen kylkiäisistä.. Blenderillä hänen väsäämät smoothiet ynnä muut sen sukulaiset vievät kielen mennessään. Mutta ei kokonaan, sillä sanasotaankin saakka pääsen aina jonkun kanssa reissun aikana. Avaan liian usein suuni laittaakseni sinne ruokaa, mutta myös sanoakseni jotain ainutlaatuista. Siitä todisteena joku poistaa minut face-kavereistaan tai ei enää morjensta kun nähdään.

Suomalaisesta ruokaa täällä kaipaan joskus, Sen huomaan, kun sitä ajatellessani tulee vesi kielelle. Jälkiuuniruisleipä, Arlan 17 % goudajuusto ja HK:n Sininen, niistä on kotimainen gourmet-ateriani tehty.

Kun tänään pakkaamme nyssykkämme ja lähdemme huomenna lentokenttähotelliin ja siitä päiväksi Bangkokiin sekä torstaina Jokilaaksoon, on kotimainen suosikkiateria ja kotoisan konttisaunan tuokio varsin lähellä.

Pikku hiljaa pitää myös kiltteyden tasoa nostaa, sillä aidon Korvatunturin joulupukin ja -muorin yhtä aidot tontut alkavat ´joulun lähestyessä kurkkia ihmisten kotinurkissa muistikirjojensa kanssa. Itselleni tosin jo monien aiempien vuosienkin tapaan on vain yksi toivomus. Että jos joulupukki voisi tehdä diilin taivaanrannan ylisillä asustavan Pääbossin kanssa, että selviäisin hengissä ensi vuodestakin. Se riittäisi minulle.