Tänään koko päivänä en nähnyt päivänvaloa, kun töihin lähtiessä oli pimeää ja samanlaista oli töistä palatessa. Töissä taas olin koko päivän sisällä, ja jos ulkona olisikin ollut valoisaa, ei se juuri sisätiloihin näkynyt.
 |
| Onneksi kotoa löytyi työreppuun uusi heijastin. |
Onneksi työmatkalla ei nykyään toimiston muuton myötä tarvitse kävellä autoteillä kuin tuon Kehäradan aseman ulkopuolella. Eikä silloin ollenkaan, jos onnistun asemalla jäämään junasta niiden portaiden lähelle, joista pääsee aseman parkkipaikalle autotietä ylittämättä. Tänään valitsin portaat, joilta päädyin ylittämään autotien.
Suomalaisena ja autoa ajavana on oppinut ymmärtämään, miten tärkeää on tulla pimeällä nähdyksi. Meillä Suomessa onkin lähes noloa, jos jossain päin vaatetusta tai kasseissa ei ole minkäänlaista heijastinta heilumassa. Nykyään jo lakikin edellyttää, että jalankulkijan pitää näkyä pimeällä. Ihmisten lisäksi usein myös koirilla on heijastimia.
Thaimaassa, jossa pimeä tulee nopeasti auringon laskettua noin kuuden aikaan illalla, heijastimia ei näe. Siellä jos missä niitä kuitenkin tarvittaisiin. Katuvalot ovat usein melko kehnot ja varsinkin skootterit ja moottoripyörät pujahtelevat sieltä täältä. Jalankulkijoiden kannattaisi siksi ymmärtää tulla nähdyiksi.
Miksikö Thaimaassa ei sitten ole heijastimia, vaikka niille olisi tarvetta? Ehkä samasta syystä kuin ettei siellä ole astioiden kuivauskaappeja eikä pahemmin kävelysauvojakaan. Siis siksi, että ne kuten heijastinkin ovat molemmat suomalaisia keksintöjä. Heijastimen keksi pertteliläinen maanviljelijä Arvi Lehti 1940- ja 1950-lukujen taitteessa. Ainakin ikäiseni ihmiset muistavat hyvin lumihiutaleen muotoisen heijastimen, jonka Lehden poika mallisuojasi. Lumihiutaleheijastin on tuotesuunnittelija Kalervo Suomelan käsialaa 1970-luvun alusta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti