Turkin joukkueessa oli useita urheilijoita, joista käytettiin nimitystä ostourheilija. Turkin 12 mitallista suurin osa tuli esimerkiksi kenialaisten ostourheilijoiden ansiosta. Suomalaisena tietysti myös harmittaa se, että Oskari Möröltä jäi pronssimitali saamatta, kun 400 metrin aitojen voiton nappasi vuonna 2014 Turkin edustusoikeuden saanut kuubalainen aituri.
Emme aamukeskustelussamme varsinaisesti viipyilleet urheilijoiden kansalaisuusaiheessa, vaikka minä tuomitsinkin koko ostourheilijailmiön. Ajattelen, että asuinmaataan voi edustaa vain maassa syntynyt tai pitemmän aikaa asunut. Ostourheilijoille sen sijaan on annettu maan kansalaisuus nopealla aikataululla ja joissakin tapauksissa on havaittu, että urheilijat myös palaavat tärkeiden kisojen jälkeen takaisin omaan kotimaahansa.
Kesän ensimmäisiä mustikoita ja mansikoita riistakamera-selfiessä. |
Jorma halusi haastaa minut ajattelemaan toisin käyttämällä esimerkkinä mahdollisuutta, että itse haluaisimme asua Thaimaassa ympäri vuoden. Enkö silloin tahtoisi hakea Thaimaan kansalaisuutta? Tosin sen saaminen taitaa olla melko vaikeaa. No ei, ei ja vielä kerran ei. En haluaisi.
Oli maa sitten mikä tahansa, Thaimaa tai Ruotsi, Espanja tai Yhdysvallat, en voisi kuvitella hakevani jonkun vieraan maan kansalaisuutta. Ymmärrän, että joissain tapauksissa arjen byrokratia voi olla hyvin hankalaa, jos vieraassa maassa on tarkoitus asua ja tehdä työtä vuosikaudet. Ja varsinkin silloin, jos ajatus on jäädä maahan loppuelämänsä ajaksi. Jos niin tekisin, Suomen passista en kuitenkaan luopuisi. Se vaan on jotenkin niin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti