Jokilaakson Kanikonttori jatkaa eloaan

jormas: Viime keväänä nopeasti etenevä virustauti tappoi ison osan Helsingin villikaneista. Uutiset kertoivat, että sama tauti on levinnyt myös Espooseen. Me olisimme osanneet kertoa, että sama syy hävitti myös meidän ja Myllykylän kaniyhdyskunnan.

Netti ja muutkin tiedonjakajat pursuivat toinen toistaan osaavampia asiantuntijoita joukkosurman syistä, joten en edes yrittänyt tyrkyttää joukkoon omia mielipiteitäni. Yhteen asiaan en vastausta löytänyt, että miten tämä virusperäinen maksasairaus tai mikä lieneekään levisi, sillä annetut selitykset eivät istuneet minulle. En nimittäin löydä Helsingin ja Espoon kaneille mitään yhteistä tartuntapintaa Myllykylän kaniyhdyskunnan kanssa. Joten en myöskään usko, että kanit surmannut olisi levinnyt vain ja ainoastaan kanien välityksellä. Jos levisi lainkaan.

Joka tapauksessa Myllykylästä katosivat kaikki kanit. Paitsi yksi, Mustikseksi ristimämme, jonka suvun jäseniä on ollut perinteisen villikanin ruskean värisiä, mutta myös keltaisia, harmaita, valkoisia ja mustia. Olipa yksi poikanen oudon pörröinenkin, jonka ristimme Beatles-tukaksi.

Näytti siis siltä, että kanikanta Jokilaaksossa ja Myllykylässä kuolee Mustiksen mukana, sillä kanikaan ei lisäänny ilman kumppania. Yllätys olikin melkoinen, kun toissapäivänä lautakasan alta, betonipalkkien välistä ilmestyi päivänvaloon kolme aivan pientä rääpälettä. Jotka pienenkin rasahduksen vuoksi luikkivat takaisin turvapaikkaansa. Kokemuksesta tiedän, että päivä päivältä ne tulevat rohkeimmiksi, sillä niiden äiti, arvatenkin Mustis päästää ihmisen parhaimmillaan parin metrin päähän. Se on mallina poikasilleen.

Oletan, että syystä tai toisesta kanisurman tuoja ei tarttunut tähän ainoaan säilyneeseen, mustaan kaniin. Ajattelen, että poikaset olivat saaneet alkunsa ennen virusta, mutta eivät olleet sen iskiessä syntyneet. Tai sitten ne ovat perineet emonsa vastustuskyvyn. Geenejä värikkääseen jälkikasvuun on myös jäljellä sopiva annos, sillä ruskea ja mustan värin lisäksi ainakin parilta poikaselta löytyy otsasta valkoinen täplä.

Joten jos ne säilyvät pihapiirissämme kulkevilta saukoilta, supeilta, ketuilta, kissoilta, villiminkeiltä, ilveksiltä, vesikoilta jne., on niillä työmaata täyttää kaniyhdyskunnan jättämä aukko. Meidän ja osan myllykyläläisten iloksi, mutta myös osan riesaksi.

Sillä viime syksynä kun keskustelin kyläläisten kanssa, ajattelin, että kaikki myllykyläläiset vihaavat kaneja. Mutta sain asiaan uutta valoa. Paikallinen mies porttinsa pielessä verkkaiseen tapaansa kertoi, että kanien laita on vähän kuin aikoinaan sodassa olevilla suomalaismiehillä. Joihinkin taloihin oli nimittäin laitettu pihoihin määrättyjä merkkejä, joista tiesi missä on tarjolla yösijaa, pesemismahdollisuutta tai ruokaa. Tämä oiva, eläinrakas mies sanoi, että kylällä on kanien laita vähän samoin. Talot joihin kanit ovat tervetulleita, ovat laittaneet pihapiireihinsä kanien patsaita. Ja toden totta, kun sen jälkeen pihoja katselin, joissakin oli kanipatsaita elävien, pihassa juoksevien kanien lisäksi.