Sivun näyttöjä yhteensä

maanantai 13. kesäkuuta 2016

Omia polkuja kulkevien kauppa ja Muistojen merikontit

jormas: Sanotaan, että kaikki liittyy kaikkeen ja näin saattaa olla Omia polkuja kulkevien kivijalkakaupan ja kohtaamispaikankin laita. Tosin tätä blogia tehdessäni minulla ei ole mitään käsitystä miten tässä asiat liittyvät toisiinsa. Joka tapauksessa minun oli vaikea pienentää itseni niin pieneksi kuin koin kotikuntani minut laittaneen, kun se ainoastaan sähköpostilla, osin jälkikäteen ilmoitti, että se ei aio enää lähettää henkilöitä harjoittelemaan tai ylläpitämään työkykyä yhdistyksellemme. "Uusia avauksia ei ole näköpiirissä", kuten viestissä luki.

Kaukana takana on loistava yhteistyöni Tuusulan kanssa, kun etsimme tonttia päihdeongelmaisten asumispalveluyksikkö Mutterille, puhumattakaan sen rakentamisesta ja useista eri sopimuksista. Oli kipeää huomata, että "Mauri on työnsä tehnyt ja Mauri saa mennä." Koin, että kunnan koneisto ei ainakaan tässä asiassa paljon perustanut kaltaiseni, palkkatyönsä taakse jättäneen eläkeläisen puuhasteluista.

Jotain jäi kuitenkin. Elämän tähden ry:n Omia polkuja kulkevien kivijalkakauppa ja kohtaamispaikka antoi vajaan puolentoista vuoden aikana 500-1000 käytetylle tavaralle uuden elämän, jatkoajan. Ilmaiseksi tai pientä korvausta vastaan. Usein jää huomiotta, että sillä on merkityksensä, kun joku voi lahjoittaa jonkun, ehkä itselle muistoja täynnä olevan esineen hyvään tarkoitukseen ja tavara jatkaa elämäänsä jonkun toisen käytössä.

Tarjosimme lisäksi 2000 kahvi tai muuta hetkeä tuusulalaisille, jolloin he voivat kokea vähintäänkin tuokion, että heistä välitettiin. Usealle Kaupalla piipahtamisesta tuli rutiini ja päivän kohokohta. Monille koirien ulkoiluttajille ja varsinkin koirille Kauppa oli lenkin kohokohta, sillä meille olivat lemmikit yhtä tervetulleita kuin ihmisetkin.

Omia polkuja kulkevien kaupasta tulee Muistojen merikontti
Saipa tiloissamme silloin tällöin joku alan mies suihkun sekä puhtaat vaatteet päälleen ja vielä kassillisen mukaankin. Aivan oma merkityksensä paikalla oli kuntouttavan työtoiminnan vastuunkantajille, jotka saivat kannustinrahan kunnan tai yhdistykseksemme avulla. Myös vapaaehtoistekijöille paikalla oli merkityksensä. Heidän joukossa oli sellaisiakin, jotka kokivat liian vaikeaksi asioida kunnan kanssa. He saivat vastuunkantamisestaan kuka paidan, kuka verhot ja kuka mitäkin. Hyvän mielen vähintään kuitenkin, näin uskon.

Mielestäni paikka oli hintansa väärti monelle tuusulalaiselle, mutta myös kunnalle, sillä sille tämä reippaan vuoden kestänyt toiminta ei maksanut käytännössä killinkiäkään. Voi olla, että on jotain mitä en tiedä, mutta sen valossa mitä tiedän, yhteistyön lopettaminen Kaupan kanssa ei ollut kenellekään hintansa väärti. Olen vuosikymmenten saatossa tottunut jakamaan kymmenykseni johonkin hyvään tarkoitukseen. Omia polkuja kulkevien kauppa oli aikansa se kohde, sillä mitättömällä kirpputorituotolla emme kyenneet maksamaan lämmityssähköjäkään kuin osin.

Mutta koirat haukkuvat, karavaani jatkaa kulkuaan ja ensimmäisistä vankkureista on paras näköala. Niissä vankkureissa aikoo yhdistyksemme keikkua tavalla tai toisella edelleen. Tällä hetkellä pystytämme kahdesta merikontista kylmiä varastoja, joihin siirrämme kaiken irtaimiston Kaupalta sekä vähän pitkin valtakuntaa olevat tavaramme, joita jostain syystä säästämme, vaikka meillä ei niille koskaan tule käyttöä olemaankaan. Ehkä nyt Jokilaaksoon syntyvistä konteista tulee eräänlainen särkyneiden ja toteutuneiden unelmien ullakko tai muistojen merikontti. Sillä itsessäni huomaan piirteen, että moniin omissa ja vieraiden nurkissa lojuneisiin tavaroihin liittyy runsaasti muistoja. Kuten Tapsa Rautavaaran Isoisän olkihattuunkin.

Ei kommentteja: