päivis: Metsässä liikkumista suositellaan usein tapana rauhoittua ja purkaa stressiä. Metsää on jopa verrattu kirkkoon ja kirkossahan ollaan yleensä hiljaa. Paitsi virrenveisuun ja ääneen rukoilemisen aikana. Itsekin mielelläni olen hiljaa, kun liikun metsässä. Tosin en oikein osaa olla täysin hiljaa sielläkään. Tapanani on lauleskella tai vähintään hyräillä metsäpoluilla kulkiessa tai marjoja poimiessa. Sitä kyllä teen joskus melkein nolouteen asti myös ihmisten ilmoilla.
Mutta kun mikään ei ole pysyvää, ei metsäkään enää kohta ole hiljaisuuden ja rauhoittumisen paikka. Sinne voi mennä huutamaan. Näin ainakin väitetään Hesarissa olleen artikkelin mukaan. Jos stressaa niin siitä vain metsään huutamaan. Voihan se olla, että huutaminen auttaa. Karjaisen itsekin helposti, jos sattuu tai huomaan vaikka lähellä piti -tilanteen. Mutta ei ole kyllä aikaisemmin tullut mieleenkään lähteä metsään huutamaan, jos joku asia elämässä on poskellaan.
"Kuka pitäisi siitä, että marja- ja sienimailla kulkisi stressiään purkavia, kirkuvia ihmisiä", kirjoittaja kysyi.
Kirjoittaja huomauttaa, ettemme tosiaankaan ole tottuneet luonnossa kuuluvaan huutoon. Jos sellaista kuuluisi, kuulija uskoisi, että jollain on hätä. Huutajan luulisi olevan eksyksissä tai huudon syyksi voisi uskoa loukkaantumisen. Siinä sitten huutoa kuullut nopeasti näppäilisi kännykkään numeron 112, jotta apua saataisiin paikalle. Ehkä stressiä siis kannattaa yrittää vähentää jollain muulla konstin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti