Rydybackan kallioilla

päivis: Toisen pääsiäispäivän sää oli vielä parempi kuin eilinen. Aamulla oli taas kerstehanget eli hankikeli, kuten Jorma sanoisi. Päätimme käydä kävelemässä Rydybackan kallioilla. Jorma tiesi, että siellä on polku, joten emme joudu tarpomaan aivan umpimetsässä.

Rydybacka on osa suurempaa kallioaluetta, joka on osayleiskaavassa merkitty Kratinkallion kanssa luonnosuojelullisesti erityisen arvokkaaksi kohteeksi.

Laitoin lähtiessämme päälle puhelimessa olevan Sports Tracker -ohjelman. Se piirtää kävellessä kuljetun reitin kartalle ja kertoo matkan pituuden. Myös matkaan käytetty aika ja kuljettu nopeus selviää sekä kulutetut kalorit sun muuta.

Lenkkiimme kului vähän yli tunti, matkaa kertyi reilu kolme kilometriä ja kävelynopeus oli 3,2 kilometriä tunnissa. Olisipa tuo ohjelma ollut tiedossamme viime kesänä, jolloin kävelimme Seitsemän veljeksen vaellusreitin Helsingin Rautatientorilta Hyvinkään Sveitsiin. Oletimme matkaa kertyneen noin 90 kilometriä. Sports Trackerin ansiosta tietäisimme sen tarkasti ja meillä olisi myös hyvää dokumenttia siitä, missä oikeasti kävelimme. Välillähän kulkeminen oli melkoista hakuammuntaa.

Rydybacka-Kratinkallio on tosiaan hieno alue, jonne voisi kesällä mennä kuljeksimaan ja etsimään vaikka mustikoita. Nyt kävelimme vain alueen poikki. Kallio päättyi peltoaukealle, jossa käy monenlaisia metsän eläimiä. Jo kaukaa näimme metsästäjien rakentamat tornit ja korkeille tolpille rakennetun majan, jossa piipusta päätellen on jopa tulipesä. Kelpaa siellä metsästäjien oleskella lämpimässä ja ammuskella majan luukun kautta riistaa, jota metsämiehet ja ehkä -naisetkin ruokkivat kauralla ja omenoilla sopivan ampumamatkan päässä olevalla ruokintapaikalla. Kuvottavaa.

Todennäköisesti pellolla käy myös ilves. Senkin on varmasti helppo saalistaa ruokintapaikoilla käyviä eläimiä. Näimme pellolla rippeet, jalan, yhdestä saaliiksi päätyneestä kauriista tai peurasta.

Peurasta tai kauriista oli jäänyt jäljelle vain yksi jalka.

Ilves on meillä täyttä totta. Kun aloin kirjoittaa tätä blogia, satuin samalla vilkaisemaan Merikonttikodin suuresta päätyikkunasta ulos. Mitäs näinkään omalla sorsien ja kanien ruokintapaikallamme? Ilveksenpä hyvinkin.

Tämä oli jo kolmas kerta parin viikon sisällä, kun olemme nähneet ilveksen aivan talon nurkalla. Kahdella edellisellä kerralla Niilo on tiedostanut eläimen läsnäolon. On aika hyytävä tunne, kun herää kesken yöunien raivoisaan koiran haukkuun. Ilves on vieraillut meillä niin monta kertaa, että yleensä tunnistamme jo Niilon äänestä, milloin se on bongannut tuon Kanta-Hämeen maakunnan vaakunaeläimen.