Sivun näyttöjä yhteensä

maanantai 7. maaliskuuta 2016

Jesse alias Visin Lento in memoriam

jormas: Aikoineen ajoin autoilla, joita eivät autoina kaikki edes pitäneet. Lada ja Wartburg. Samoihin aikoihin kavereihin kuului maanviljelijä ja hevosmies Jouko Asikainen, joka ei moisiin menopeleihin suostunut astumaan eikä istumaan. Se esti meitä menemästä hevoskaupoille, sillä olin jo vuosia haaveillut hankkivani itselleni hevosen. Jouko sanoi aina, kun häntä kosin mukaan, että mennään vaan heti, kun hankit auton, johon hänkin katsoo voivansa tulla. Sen aika tuli, kun hankin valkoisen Cadillacin, joka on tarina sinänsä. Ehkä kerron senkin joskus.

Joka tapauksessa viimein olin Asikaisen kanssa matkalla Orimattilan hevoskylään, jossa oli hevosia vähän joka lähtöön. Kuin eilisen päivän muistan, kun menimme yhdelle tallille. Siellä isäntä ensi töikseen sanoi, kun ei tallipoikia näkynyt missään, että pitää vissiin hankkia thaimaalaisia tallityttöjä, jotta pysyvät pojatkin tallilla.

Siellä minut, joka pelkäsin hevosia ja joka en koskaan ollut taatusti ratsastanut, istutettiin jakkaran avulla hevosen selkään. Joka lähtikin lompsuttelemaan verkkaisesti tallin käytävää kohti peräseinää, johon se pysähtyi. Kääntyi katsomaan minua ylimielisesti kuin kysyen, että entäpä nyt? Joka tapauksessa vastasin sille, että koita nyt äijä könytä johonkin suuntaan, sillä eihän me tähän voida loppuiäksi jäädä. Aikansa tilannetta pohdittuaan hevonen kääntyi verkkaisesti ympäri ja lompsutti sinne mistä oli lähdettykin. Ja minä päätin, että tämä on minun laji ja tämä on minun hevonen.

Hevosen nimi oli Visin Lento, joka matkasi mukanamme Keski-Suomeen mahdollisesti uuteen kotiinsa. Olin saanut kahden viikon koeajan ja sen vuoksi en halunnut kysyä hevosesta mitään. En halunnut ottaa edes entiseen omistajaan yhteyttä ennen kuin olin tehnyt lopullisen päätöksen pidänkö hevosen vai en. Mutta Visin Lento oli lumonnut minut ja ennen maksamista olin yhteydessä entiseen omistajaan. Hän kuunteli minua, joka en tiennyt ratsastuksesta enkä hevosista mitään. Ja totesi, että "jaa, vai on Jesse sinulla". Siinä selvisi sen lempinimikin. Ja mies jatkoi: "Jaa, että olet ratsastanutkin sillä. Ei sillä kukaan ole koskaan ratsastanut. Paitsi kerran yksi mies yritti, jonka se pudotti selästä. Ravihevosta siitä ei tullut koska sillä on liian isot kaviot, joita se ei osannut sijoittaa oikealla tavalla ravatessaan. Vaan se juoksi vähän sivuttain. Ja eihän silloin radalla pärjää, jos muut juoksee suoraan ja Jesse poikittain. Jotta jos ei sitä kukaan lähiaikoina osta, niin siitä tehdään makkaraa."

Jessen kuvaan minulla ei ole oikeuksia enkä tiedä kuka sen on ottanut
Ei tehty Jessestä makkaraa eikä ravi- eikä ratsuhevosta, vaan huvihevonen, jonka kanssa tein metsiin ja niityille syömämatkoja. Jesse söi, käveli, ravasi, välillä laukkasi ja minä nautin elämästä hevoseni kanssa.

Jesse asui Jyväskylän maalaiskunnan Puuppolassa omassa hirsisessä tallissaan seuranaan kaksi vapaata kania ja Kalliomäen Puolimatkankodin yhteinen kissa.

Kun yhtenä aamuna menin hakemaan aamupostia, tuli Kukkulalle nousevaa tietä pihaan ensin kaksi kania ja Jesse perässä, joka oli jollakin tavalla päässyt vapaaksi aitauksestaan.

Toinenkin mieliin jäänyt karkumatka sillä oli, kun vieressä olevan vanhainkodin yöhoitaja soitti aamuyöstä ja kysyi, että onkohan hevosesi kotona, kun täällä ikkunan takana tuijottaa sisään yksi. Se oli oiva osoitus Jessen poikkeuksellisesta älystä. Olin useana päivänä ihmetellyt miksi se viihtyy aitauksen kauimmaisessa kulmauksessa, savusaunan nurkalla tunnista toiseen. Kun yhtenä aamuna Jesseä ei ollut missään, selvisi sekin, että saunan nurkalla oli sen mielestä kaiken pahan tai ainakin vapauden riiston alku ja juuri, sähköpaimen. Se oli jollakin keinolla, kai turvallaan kurkottamalla saanut sen irti seinästä ja hakannut kavioillaan tuhansiksi palasiksi. Pihapiiristä se ei silti koskaan lähtenyt mihinkään, vaikka oli irtikin.

Mutta elämä nakkelee meitä suuntaan jos toiseenkin ja minä matkasin Etelä-Suomeen ja Jesse jäi Keski-Suomeen. Sieltä sen matka jatkui polkuja, joita en tunne, Kuhmoisiin, joissa se viime kesänä oli saamani tiedon mukaan lopetettu vaikean suolisolmun tai jonkun muun johdosta. Minulle kerrotun mukaan se olisi jouduttu leikkaamaan, jota ei korkean iän vuoksi tehty.´

Kun Jesse jäi ja minä lähdin. jäi minulta myös viesti, että en ole lakannut olemasta, vaan jos tiukan paikan tullen Jesse minua joskus tarvitsee, kaivakaa minut esiin. Ehkä tämä lupaus ei kulkenut Jessen mukana, ehkä en jotain tiedä. Mutta sen tiedän, että jos Jesse olisi leikkaamalla voitu pelastaa, se olisi tehty, jos tieto olisi saavuttanut minut. Jää hyvästi Jesse, olit kovin rakas.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Onpa ihana kuulla,että Jessen loppuelämä oli niin mukavaa. Jessen syntymästä tulee ensi viikolla 7.6 25vuotta. Mukava muistella niitä aikoja.
T. Jessen kasvattajat

For life kirjoitti...

Kiitos palautteesta. Jos olisin tiennyt niin sanotusta suolisolmusta, olisin maksanut leikkauksen, jos Jesse olisi sillä voitu pelastaa. T. Jorma Soini