Häirintää ja lääppimistä

päivis: Kölnin uuden vuoden tapahtumien jälkeen julkisuuteen ryöpsähti melkoinen määrä erilaisia naisten ja nuorten tyttöjen häirintä- ja kiinnikäymistapauksia. Aiheesta tuntuu tulevan kaiken aikaa uutta tietoa ja uusia näkökulmia. Yksi jos toinenkin viranomainen on joutunut selittelemään tiedottamistaan. Myös Ylen uusittu a-studio tarttui aiheeseen maanantai-iltana.

Poliisi sanoo, että nyt häirinnästä uskaltaa puhua. Vihdoinkin tytöillä on rohkeutta kertoa kokemuksistaan. Jos kyse edes on rohkeudesta. Jostain syystä tapana on ollut pitää inhottavat kokemukset omana tietona. Korkeintaan ehkä kavereille on asiasta voinut puhua.

En edes keksi, mitä muuta olisi voinut tehdä kuin olla hiljaa, kun itsellä nuorena oli pari saman sarjan kokemusta. Jollekin muistan kertoneeni, kun omalla kotipaikallani naisten ahdistelijaksi kaikkien tietämä hullu-Onni juoksi keskellä yötä kilometrin verran perässäni lavatanssien päätyttyä. Mitähän olisi tapahtunut, jos olisin viimeistään seuraavana päivänä painellut kertomaan kokemuksestani poliisille? Ehkä asiaa ei olisi edes kirjattu mihinkään, koska jostain näkökulmasta mitään ei tapahtunut. Koulutytön pelko ja ahdistus ei tuohon maailman aikaan ollut kovin kovassa kurssissa.

Kun olin parikymppisenä töissä rakennuksilla, oli kai olevinaan ihan normaalia, että vanhempi muurari voi käydä kiinni rintoihini, kun satuimme tulemaan toisiamme vastaan jossain kapeassa paikassa. Mitäänhän ei silloinkaan tapahtunut. Tai eikö? Jotenkin vain muistan tuon itseeni kajoamisen kuin eilisen päivän. Muurarin nimeä myöten.

Kun korkea ikäkään ei ainakaan Suomessa tunnu suojaavaan naisia häirinnältä ja raiskauksilta, omat liikkumisensa on iästä riippumatta oppinut suunnittelemaan niin, että mitään tuollaista ei pääsisi tapahtumaan. Oppii pelkäämään paikkoja, joissa varsinkin iltamyöhällä saattaisi kohdata raiskaajan tai jonkun muun ahdistelijan. Muistan Anja Kaurasen (nyk. Snellman) Pelon maantiede -romaanin, joka ehkä ensimmäistä kertaa tarttui kyseiseen aiheeseen. En tiedä, onko mikään kuitenkaan muuttunut, varsinkin kun ahdistelijoita Suomessa tuntuu riittävän, mikäli on uskominen nuorten tyttöjen ja naisten #lääppijä-twiitteihin, joita muutama päivä sitten jaettiin.

Sanotaan, että öiset kaupunkien kadut ja nakkikioskien jonot ovat miehille takuuvarmoja paikkoja joutua pahoinpidellyksi. Jos ei omasta syystään, niin ihan vain siksi, että jonkun mielestä on hauska pahoinpidellä tuntematon ihminen. Joku on pahasti pielessä, kun kirkassilmäisistä suomalaisista pikkupojista kasvaa nuorina ja aikuisina vieraisiin tyttöihin ja poikiin, naisiin ja miehiin kajoavia petoja. Mutta syyttää ei voi pelkästään suomalaispoikia ja -miehiä tai heidän kasvattajiaan.

Pasilan asemalla saa ainakin päiväsaikaan kulkea rauhassa. Pahimmat
"ahdistelijat" ovat lähinnä edullisten sähkösopimusten kauppaajia.

Nyt tiedotusvälineetkin ovat alkaneet kertoa, jos naisiin kohdistuneet häirinnät ja raiskaukset ovat ulkomaalaistaustaisten tekosia. Ymmärrän silti hyvin, että poliisin ja poliitikkojen pitää asetella sanansa tarkasti, ettei tulisi leimatuksi rasistiksi. Ylen Saksasta raportoivan toimittajan maininta, että joillain maahanmuuttajamiehillä todetaan olevan kiero suhtautuminen naisiin, kuulosti siksi melko rohkealta toteamukselta.

Joukolla häirintä on uusi ilmiö ja ainakin Helsingissä poliisi sanoo selvittävänsä sitä. Termi on liitetty selkeästi maahanmuuttajiin. Kölnissä moni epäilty oli ulkomaalaistaustainen. Näin kuului olleen Suomessakin. Tiedot tapahtumista vain tulivat meillä tietoon vähän viiveellä. Viive saattoi johtua poliisin hitaasta tiedottamisesta, tai sitten asia vain oli niin kuin ennenkin: ollaan hiljaa ja nuollaan omat haavamme. Samaa ongelmaa taidetaan potea Ruotsissakin.

Kun tätä aihetta on jossain vaiheessa puitu riittävästi, käy kuin muillekin uutisille tai kiihkeää keskustelua aiheuttaneille asioille: ne unohtuvat ja lopulta joutuvat vedetyiksi vessan pytystä alas. Tätä pelkään. Tai sitten voiton vievät ne, joilla on taas olevinaan joku suuri viisaus, jolla ilmiötä selittävät. Puhuvat mustan valkoiseksi.

En ollut uskoa silmiäni ja korviani, kun televisiossa sallittiin jonkun jo asemansa luoneen maahanmuuttajan selittää, että joukolla häirintä on ihan ymmärrettävää, kun nuoret miehet pääsevät porukalla vapaasti ihmisten ilmoille. Että siitä vain kaikkia tytöt ja nuoret naiset. Ymmärtäkää. Ottakaa vastaan, mitä tuleman pitää, kun ei näille kuitenkaan mitään mahda. Onkohan yllyttämistä, jos kirjoitan, että Pelon maantiede kannattaisi kaivaa esiin ja lukea.