Urbaanielämää Jokilaakson eläinten kanssa

jormas: päivis kirjoitti, että ilves, tai tässä tapauksessa ilvekset ovat palanneet pihapiiriin. Ja eilen tuntui siltä, että entistä pelottomampina. Meillä ei ollut eilen kuin lattiaan saakka ulottuva ikkunalasi välissä eikä kissoilla minnekään kiire. Pohdin, että haenko kameran vai näytänkö taskulampulla valoa Niilo-koiralle, jotta näkee oikein läheltä ison kissan. Ja näkihän se, josta nousi Merikonttikotimme tuvassa ennenkuulumaton ralli, että päästä heti ulos, hoitelen kissat järjestykseen reviirilläni.

En tietenkään päästänyt, sillä se olisi taatusti ollut Niilon viimeinen matka. Mutta kesyksi on arvatenkin äitee poikasensa opettanut, sillä oikeastaan mitään ei tapahtunut, kun menin ovesta ulos, vaikka tapahtumaa tehosti Niilo melkoisella ulinalla sisällä.

Kun on tullut aikoinaan hankittua aseitakin useampaa sorttia, niin vasta pienoisrevolverin varoituslaukauksen (4 kpl) sai mirrit jolkottelemaan muutaman kymmenen metrin päähän. Aamulla oli Niilon kymmenen metrin jäljestysliina vedetty Duokodin alta pihamaalle. Sitä touhua ei ollut kuullut koira emmekä me. Mutta koskaan ei ole tarvinnut koiran liinaansa tutkia ja haistella niin tarkkaan kuin nyt.

Olen kirjoittanut eläimistämme aikaisemminkin ja teen sen taas. Vaikka olemme aivan Myllykylän taajaman vieressä, valaistu luonto- tai kuntopolku aivan vieressä, on eläinmaailmamme monipuolinen. Meillä on Tuusulanjoki ja monia lampia, joista yksi on aivan kotimme ikkunoiden takana. Usein talviaamuna näkyy lumessa jäljet, kun saukko on käynyt laskemassa mäkeä jäälle.

Lintuja on moneen lähtöön. Kun pihassa on villi- tai puolivillikaneja, niin kesäisin saattaa kanahaukka lentää aivan olan takaa tai edestä tarkoituksenaan napata kanin poikanen tai kai vähän isompikin lounaakseen. Kanien elämää jaksamme seurata. Välillä niistä on kiinnostunut metisien tai peltojen serkku-jäniskin, joka saattaa tulla pihaan hengailemaan kanien kanssa useampana kesäiltana peräkkäin. Ja kanien perässä ne ilveksetkin pihaamme tahtovat.

Lepakoitakin on, sillä he ovat saaneet meiltä kodikseen parikin pönttöä, jotka ripustimme ilman sähkölaitoksen lupaa maillamme oleviin pylväisiin. Korpit raakkuvat usein pihapiirin puissa ja lammessa odottaa jäiden tuloa parikymmentä sorsaa. On kyyhkystä, telkkää, harakkaa, närheä, varsista ja lukematon määrä pienempiä lintuja satakielineen ja mustarastaineen.

Ovatpa joskus syksyisin joutsenetkin näytelleen poikasiaan, kun käymme ilta-auringossa uimassa Jokilampiemme naturistirannalla. Pihan poikki loikkivat kauriit ja peurat kuten hirvetkin. Niitä Niilo ehtii usein vain hieman jälkijunassa ihmettelemään, että mikä mikä... johon me, että menivät jo. Supikoirat ovat joka kesän vieraita kuten ketutkin. Kaikille on toistaiseksi ollut tilaa käärmeineen, jonka kylläkin kyyrään vähän sivummalle. Samaa väylää saavat mennä kaneja vaanivat kylän kissatkin, jotka arvatenkin kelpaisivat myös ilveksille.