Sivun näyttöjä yhteensä

maanantai 26. lokakuuta 2015

Esko Valtaojaa ymmärrettäisiin Thaimaassa

päivis: Jos käyttäisi kulunutta sanontaan, niin tänään voisi ehkä todeta, että monelta meni aamukahvi väärään kurkkuun Ilta-Sanomia ja ilmeisesti myös Aamulehteä lukiessa. Ainakin nämä lehdet uutisoivat entisen tähtitieteilijäprofessori Esko Valtaojan kommentteja Suomen nykyisestä lamasta. Valtaoja puhui Tekniikan päivillä Tampereella.

Oli loistava veto pyytää avaruustähtitieteeseen erikoistunut henkilö puhumaan tiedon ja teknologian vaikutuksesta maailmanhistoriaan. Aivan liikaa järjestetään erilaisia pippaloita, joissa tutut ja turvalliset alan puhujat jauhavat aina vaan yhtä ja samaa. On tervettä päästää välillä ääneen myös asioiden kyseenalaistajia. Valtaoja nimenomaan kyseenalaisti. Näin ainakin asian ymmärsin.

Ilta-Sanomien mukaan hyvinvoinnin kasvu on Esko Valtaojan mielestä ollut viime vuosisadan suurin uutinen. Hän pitää sitä tärkeämpänä kuin esimerkiksi sotia. "Silti ihmisten huomio kohdistuu lamakausiin, uutiset rummuttavat kurjuutta ja suuri osa suomalaisista pitää maailmantilannetta synkempänä kuin se onkaan", Valtaojan kerrotaan todenneen.

Valtaojaa voi tietenkin myös kritisoida siitä, että hänellä on parempi kyky nähdä suurempia kokonaisuuksia ja pitemmiltä aikaväleiltä kuin sillä, jolta tämän hetken lama on vienyt työpaikan ja ehkä sen mukana paljon muutakin. Sellaista ei kauheasti lämmitä väite, että Suomi on todellisuudessa "vaurastunut hillittömästi". Kun hain puheena olevan lehtijutun tietokoneelta, saman sivun laidassa oli myös uutinen Rovion lähes 200 työntekijän vähentämisestä. Nokian jälkeen juuri Rovion kaltaiset yritykset ovat olleet niitä, joiden menestyksen on haluttu kuvaavan koko maan tilaa. Jopa niin, että pikkulasten vanhemmille on syötetty ajatusta, että lapsilla on tiedossa hyvä elämä, jos vain oppivat koodaamaan jo päiväkoti-ikäisinä tai viimeistään koulun ensimmäisillä luokilla.

Täällä Thaimaassakin lama näkyy omalla tavallaan. Kun euroalueen ihmisillä menee huonosti, turistien määrä ainakin täällä Euroopasta katsottuna kaukaisessa maassa vähenee. Myös Venäjällä on omat ongelmansa ja ruplan kurssi suhteessa Thaimaan bahtiin on noin puolet siitä, mitä se oli vielä vajaat kaksi vuotta sitten. Venäläisten lähes katoamisen katukuvasta huomaa helposti.

Welcome-hotellin tienoo on hiljentynyt, mutta sisällä valmistaudutaan ainakin
äänistä päätellen jossain tulevaisuudessa siintäviin, parempiin vuosiin.
Mutta onko täällä pantu hanskat tiskiin ja vaivuttu epätoivoon? Ei tosiaan, mikäli rakentamisen tahdista voi jotain päätellä. Voi tietysti olla, että alkavia rakennustyömaita on vähän vähemmän kuin olisi, jos turisteja olisi entiseen malliin, mutta silmämääräisesti katsottuna uskaltaa silti väittää, että ainakaan rakentamisen osalta täällä ei podeta lamaa. Äsken kävelimme naapurissa sijaitsevan Welcome-hotellin ohi. Sieltä kuului sellainen poraamisen ääni ja vasaran kalke, ettei se voi kertoa muusta kuin, että "lamaa" pidetään vain sopivana tilaisuutena valmistautua edessä oleviin parempiin aikoihin. Saman ilmiön voi todistaa Jomtienin rantakadulla. Siellä rakennetaan kovaa vauhtia uutta ja uljasta väylää tulevien vuosikymmenten turistien ja varmaan paikallistenkin jalankulkijoiden tepasteltavaksi.

Kaikesta thaimaalaisten mollaamisesta huolimatta - sitä harrastavat ainakin monet suomalaiset - täällä on varmasti samanlaista kykyä nähdä asioita pitemmän aikavälin perspektiivistä, kuten meille nyt on opettanut emeritus Valtaoja. Eikä ihme, sillä Thaimaan valtion katsotaan syntyneen yhtä aikaa ensimmäisen kuningaskunnan kanssa. Ja siitähän ei ole kuin vaivaiset 777 vuotta tai jotain sinne päin.

Ei kommentteja: