Vapaaehtoisesti töissä

päivis: Osallistuin tänään Sanomatalolla järjestettyyn Tee hyvää -tapahtumaan. Sen tarkoituksena oli esitellä ihmisille eri vapaaehtoistyön tapoja. Paikalla oli SPR:n edustajia, väkeä Pelastakaa Lapset ry:stä ja monen monituisesta muustakin järjestöstä. Joku mies tarjosi minulle Lions Clubinkin esitettä. Vapaaehtoistyötä esiteltiin siis toimintana, jossa järjestöt ovat vahvasti mukana. Tapahtuman fiksut panelistit sentään huomioivat, että vapaaehtoistoiminta on muutakin. Esimerkiksi talkoo- tai jotain muuta naapuriapua.



Sanomatalossa vapaaehtoisiksi
haluavat kohtasivat jo asian
äärellä olevia.

Sosiaalinen media on tuonut vapaaehtoistyön ihan omalle tasolleen, totesivat nuo viisi panelistia. He puhuivat paljon myös "pop up -ihmisitä", jotka tarttuvat toimeen jonkin yksittäisen asian puolesta. Pois on se aika, kun tehtiin vuosikaudet yhtä ja samaa vapaaehtoistyötä. Nyt innostutaan ravintolapäivästä ja seuraavalla viikolla turvapaikanhakijoiden auttamisesta. Esimerkiksi.

Vapaaehtoisuus tekee tekemisen haastavaksi siinä mielessä, että ihmisten sitoutuminen siihen ei välttämättä ole samalla tasolla kuin sitoutuminen palkkatyöhön. Apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauri totesikin, että "vapaaehtoistyö perustuu vapaaehtoisuuteen".

Toisaalta vapaaehtoiset tekevät paljon työtä, joka ehdottomasti vaatii sitoutumista sovittuihin aikatauluihin ja vuoroihin. Niistä puhui muun muassa järjestöviestijä Noora Jokinen, jolla tuntui olevan erityisen paljon kokemusta palvelevasta puhelimesta. Hän myös sanoi käyttävänsä mieluummin termiä kansalaistoiminta kuin vapaaehtoistyö.

Seikkailijaksi tituleerattu Arman Alizad kertoi huomanneensa, että vapaaehtoistyö on yhä enemmän alkanut kiinnostaa "nuoria kundeja", kuten hän asian ilmaisi. Arman myös ehdotti, että varusmiespalveluksen vaihtoehtona 18-vuotiaat voitaisiin lähettää ulkomaille tekemään vapaaehtoistyötä vaikka päiväkodeissa. Se voisi aktivoida heissä aivan uudenlaisen asenteen muuta maailmaa kohtaan ja toisaalta tuottaisi kiitollisuutta siitä, mitä meillä kotimaassa on.

Sanomatalolla pyöri jonkin verran noita nuoria kundeja, mutta kyllä tilaisuus näytti kiinnostavan erityisesti naisia. Paikalla pyörivien joukossa oli myös paljon maahanmuuttajilta vaikuttaneita ihmisiä. Professori Juho Saari totesi, että potentiaalisia vapaaehtoistyöntekijöitä on joskus laskettu olevan Suomessa noin 600 000. Yksinäisyyttä voitaisiin helpottaa kovastikin, jos nuo sadat tuhannet ihmiset voisivat esimerkiksi vastailla juttuseuraa kaipaavien puheluihin. Jotenkin näin Saari visioi.

Panelisteilla olisi varmasti ollut enemmänkin sanottavaa. Vajaan tunnin
kestänyt keskustelu jäi vähän ohuenlaiseksi.

Kirjailija ja kirkollinen vaikuttaja Kaisa Raittila kertoi puolestaan huomanneensa, että meillä usein hämärtyy se, mitä vapaaehtoiset voivat tehdä. Useimmissa tehtävissä riittäisivät kuitenkin tavalliset kansalaistaidot. Hän uskoi harhan johtuvan siitä, että meillä auttamisammateissa toimivat ovat varsin hyvin koulutettuja. Toisaalta Raittila erehtyi toteamaan, että korkeasti koulutetuille vapaaehtoisille ei pitäisi tarjota liian yksinkertaisia tehtäviä. Raittila ei tainnut olla kuulolla, kun Hesarin toimittaja Suvi Ahola kävi hetkeä aikaisemmin puhumassa omasta vapaaehtoisharrastuksestaan ja hehkutti erityisesti sitä, miten pienistä ja yksinkertaisista tehtävistä voi saada tosi hyvän mielen.