Sivun näyttöjä yhteensä

tiistai 9. kesäkuuta 2015

Leipäkone ei ole turhake

päivis: Luulen, että aika moni pitää leipäkoneita turhakkeina. Laite on hankittu, mutta alkuinnostuksen jälkeen se jää johonkin kaapin perälle lojumaan. Tai on se sen verran suuri kapistus, että kaapin perällä sille ei edes ole tilaa. Sanotaan siis, että leipäkoneita lojuu kotien varastoissa. Turhaan.

Leipäkone on mainio kapistus. Ostin omani jo useampia vuosia sitten. Sain pakkomielteen sen ostamiseen, kun näin Lidlin mainoksen. Voi ihan hyvin sanoa, että se oli heräteostos. Olin jälleen kerran täydellisesti mainoksen uhri.

Kirjoittelen tätä, kun keittiöstä leviää Merikonttikotiimme ihana ohraleivän tuoksu. Olen vähän kaavoihin kangistunut ja leivon nykyään vain yhtä ohjetta käyttäen. Ohje on nimeltään ohraleipä, mutta leivon sitä milloin mistäkin jauhoista. Mieluiten saavat kuitenkin olla luomua.

Ohraleivän ohjeessa ei ole lisukkeena siemeniä, mutta lisäilen niitä ilman paineita. En mittaile siementen määrää mitenkään, koska niitä ei ohjeessakaan ole. Mittaamatta jättäminen on minulle aika epätyypillistä. En yleensä laita ruokaa tai leivo ilman tarkkaa mittaamista. Mutta olen kai tullut vähän rohkeammaksi.
Ei tämä leipä kovin hienolta näytä, mutta maku onkin tärkein.
Aika tasainen tästä leivästä kuitenkin tuli.
Pari kertaa leivoin keväällä leivän, johon lisäilin myös nokkosta. Ryöppäsin nokkoset, laitoin ne ihan pieneksi silpuksi ja lisäsin leipäkoneen astiaan. Hyvin toimi.

Joskus pitäisi myös rohkaistua kokeilemaan muitakin reseptejä. Leipäkoneen oman reseptikirjan olen tainnut kadottaa. Siksi kai olen tuon ohraleivän ohjeen tulostanut netistä. Muutama muukin ohje netistä on löytynyt, mutta niitä en ole kokeillut. Pullaakin voisi joskus lystikseen paistaa.

Ei kommentteja: