Mäyrä vai supikoira?

päivis: Nytpä en enää olekaan varma, kumpi pihassamme vierailee, supi vai mäyrä. Reilu viikko sitten riistakameraan tallentui kuva matalasta kulkijasta, jota veikkasin mäyräksi. Eilen illalla hämärässä näin sen omin silmin ja olin varma, että näkemäni ja pihasta hätistämäni eläin oli mäyrä.

Mutta kun tänään vertasin netistä löytämiäni kuvia mäyrästä ja supikoirasta, en enää olekaan varma, kumman eläimen eilen näin. Nopeasti nähtynä eläin voi olla kyllä kumpi vain.

Riistakameran yöllisessä kuvassa pihassa käynyt vieras näyttää
vaalealta, mutta todellisuudessa sen turkki on tumma. Siitä ei
kuitenkaan ole varmuutta, onko se supi vai mäyrä.

Enpä olisi arvannut, että asun joskus paikassa, joka on melkein kuin eläintarha. Sutta ja karhua ei pihaan sentään ole eksynyt, mutta ilves on jo kovinkin tuttu kävijä. Kettua emme ole pitkään aikaan nähneet, mutta usein sekin on meillä vieraillut. Nyt siis pihassa käy myös supi tai mäyrä.

Kauriita ja valkohäntäpeuroja täällä näkee silloin tällöin. Aina en niitä osaa erottaa toisistaan. Näin kävi esimerkiksi vajaa viikko sitten, kun pari kaurista tai peuraa vilahti koivikkoon. Hirviä myös näkee toisinaan.

Näkemistäni linnuista varmasti harvinaisin on ollut kattohaikara. Joutsenpariskunnan elämää olemme saaneet seurata, vaikka välillä ne näyttävät katoavan ties minne. Joskus kuulemme vain niiden äänen tai näemme niiden lentävän Jokilammen yli. Pikkulammella sorsaäiti on jo käynyt esittelemässä lauman pieniä poikasiaan. Käen kukuntaa ei tänä keväänä ole vielä Jokilaaksossa kuultu.

Lintuja ja oravia käy tietysti lintulaudalla. Suurin osa linnuista näyttää tavallisilta, mutta kukapa tietää, onko joukossa joskus vähän harvinaisempiakin lajeja. En tiedä, onko pyrstötiainen harvinainen laji. Sellaisen kylässä käynyt lintuharrastaja kuitenkin bongasi nopeasti pihastamme. Ja sen jälkeen mekin osasimme sen tunnistaa.

Jormaa harmittaa, kun pihassa ei näy lepakoita. Minua niiden puuttuminen ei juuri haittaa, vaikka niillekin tietysti täällä olisi tilaa ja kaksi pönttöäkin niille on laitettu. Siilit meiltä myös edelleen puuttuvat. Ihan siilitön Myllykylä ei kuitenkaan taida olla. Harmiksemme näimme yhden niistä auton alle jääneenä.

Kanit ovat meille suuri ilo. Niiden ansiosta tuntuu kuin eläisimme satumetsässä. Ehkä Jokilaakso onkin vähän niin kuin satua.