Kerjäläislegenda

jormas: Päätin osallistua keskusteluun, jota käydään niiden kesken, jotka vastustavat sukupuolineutraalia avioliittoa: https://www.facebook.com/groups/vastustammesukupuolineutraaliaavioliittolakia/.

Siellä oli nimensä mukaisesti vain yhdellä lailla ajattelevia ihmisiä, jotka kuitenkaan eivät kyenneet vastaamaan käytännössä ainoaankaan esittämääni kysymykseen. Kun lähes kaksisataa kommenttia oli vaihdettu puolin ja toisin, alkoivat henkilökohtaisuuksiin menevät kannanotot, johon luonteeni tuntien minusta saa oivan kaverin. Mukaan vedettiin lapset, pedofiilit, Jumala tietty ja monet muut.

Jotenkin koin, että kun ei löytynyt minua tyydyttäviä vastaajia eikä vastauksia, jotkut alkoivat vaatimaan, että mitä minä ylipäätään teen sillä palstalla ja taidan olla vähintään homojen ja lesbojen asiamies tai kätyri.

Itse koin jossain vaiheessa, ainoa kyseenalaistaja palstalla kun olin, että palstalaiset ovat saaneet uuden rääkättävän. Totuuden nimissä on kuitenkin sanottava, että joukossa oli myös heitä, joiden kanssa syntyisi varmasti monestakin aiheesta mielenkiintoista keskusteltavaa.

Ehkä omalla laillaan edelleen jaksaa yllättää se, että armon ja rakkauden sijaan armottomimpia tai siltä tuntuvia tuntuu yhdistävän yksi yhteinen piirre. Se on kristillisyys. Kristityksi itseään markkinoiva poimii raamatusta sen mikä tuntuu itselle ja kuhunkin tilanteeseen sopivan.

Sen sain kokea muun muassa avioeroni yhteydessä. Vaikka olin puoli elämää viettänyt kristittyjen yhteydessä ja yhteisöissä ei enää tuntunut löytyvän paikkaa, jossa olisin voinut kokea olevani täysivaltainen yhteisön jäsen. Jos olisin ollut katuvana ovipielessä, olisin voinut ja saanut olla. Näin sen koin.

Sanoin monelle, että mieluummin menen helvettiin päiviksen kanssa kuin "noiden" kanssa samaan paikkaan. Siitä syystä vielä tänäkään päivänä en ole varma haluanko taivaaseen. Olen ajatellut, että oiva paikka olisi portin pieli, josta Tapsa Rautavaarakin lauloi. Hänen laulustaan puuttui viimeinen säkeistö, joka on tässä alla mukana.

KERJÄLÄISLEGENDA

Oiva Paloheimo

 

On kuollut ontuva Eriksson,
ja moni on hyvillään:
Ei enää puistojen porteille
hän laahusta kerjäämään.
Monet kyllä itkulla saatetaan
alas rauhaan kalmiston,
mut sua ei itkenyt ainutkaan.
Vai itkikö, Eriksson?

Ja nyt hän on puistonsa jättänyt.
Hän on saapunut taivaaseen,
ei sisälle aivan, portille
hän jäänyt on hattuineen.
Mene hiukan lähemmäs portteja,
niin näet, mitä sisällä on,
voit itsekin mukaan toivoa!
Vai voisitko, Eriksson?

Ei moista juhlaa nähnyt hän
ole koskaan päällä maan.
Ja ihme: kerjäläiselle
yhä almuja ojennetaan.
He nyt Jumalan edessä näyttävät,
miten hyviä hurskaat on
ja hattusi neuvoilla täyttävät.
Se riittääkö, Eriksson?

Tuli ilta vihdoin taivaaseen
ja portteja suljettiin
ihan edessä miehen ontuvan,
ja avainta kierrettiin.
Maan päällä tämän jo kokea sait,
se osasi ollut on,
ja osasi myöskin on olla vait.
Vai onkohan, Eriksson?

Mies ontuu ääneti muurin taa
ja nuttunsa turviin käy:
Tänä yönä sada ei ainakaan
ja poliiseja ei näy.
Paras takana taivaan porttien
sinun varmaan olla on.
Olis liikaa musiikki harppujen.
Vai oiskohan, Eriksson?

Hän rauhassa aamulla mennä saa
taas taivaan porttien luo.
Tosin vainajat tänne mukanaan
ei kukkaroitaan tuo.
Mutta tyhjä hattu ennenkin
sinun ansios ollut on.
Saat nukkua maksutta kuitenkin.
Vai saatkohan, Eriksson?